Kirjallisuuden julkinen esittäminen

Julkisella esittämisellä tarkoitetaan teoksen esittämistä välittömästi läsnä olevalle yleisölle. Esitys voi olla joko live-esitys tai tallenteelta tapahtuva. Teosten esittäminen teknisen apuvälineen välityksellä toiseen fyysiseen paikkaan ei ole tässä yhteydessä tarkoitettua esittämistä.

Tekijänoikeuslaki antaa tekijälle yksinomaisen oikeuden määrätä teoksensa käytöstä, ellei tätä oikeutta ole erikseen tekijänoikeuslaissa rajoitettu. Tämä tarkoittaa, ettei kirjallisuutta saa esittää julkisesti ilman tekijän tai hänen oikeudenomistajiensa suostumusta. Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Mikäli teoksen tekijänoikeussuoja on sammunut suoja-ajan kulumisen johdosta, ei lupaa teoksen käyttöön tarvita. 

Mikä on julkista ja mikä yksityistä käyttöä?

Rajanveto julkisen ja yksityisen esittämisen välillä on usein haasteellista. Julkista on lähes kaikki muu kuin yksityisessä perhe- tai ystäväpiirissä tapahtuva teosten käyttö. Lähtökohtaisesti tilaisuus, johon kuka tahansa voi osallistua, on julkinen, eikä esimerkiksi tilaisuuden mahdollisella maksullisuudella ole vaikutusta asiaan.

Julkisena pidetään myös ansiotoiminnassa suhteellisen suurelle suljetulle piirille tapahtuvaa kirjallisen teoksen esittämistä. Tyypillisiä julkisia kirjallisten teosten esittämistilanteita ovat runoillat ja yleiset kirjapiirit. Myös kirjallisuuden esittäminen myymälöissä, ravintoloissa, messuilla, seminaareissa, risteilyillä, julkisissa liikennevälineissä jne. on julkista.

Mikäli olet aikeissa käyttää kirjallisuutta julkisesti, ota yhteyttä Sanastoon. Palvelemme helpottaen lupien saamista kirjallisten teosten käyttöön sekä korvausten suorittamista. Annamme myös tekijänoikeudellista neuvontaa käyttötilanteisiin liittyen.