12.09.2018 / Uutiset
Tekijänoikeusdirektiivi hyväksyttiin Euroopan parlamentis...
Euroopan parlamentti äänesti heinäkuun täysistunnossaan DSM-direktiiviehdotuksen palautettavaksi takaisin parlamentin käsittelyyn. Takaraja muutosesitysten jättämiselle oli 5. syyskuuta. Keskiviikkona 12. syyskuuta parlamentti äänesti kiistellyn tekijänoikeusdirektiivin läpi artikla artiklalta.
Direktiiviehdotus äänestyksessä läpi ...
20.06.2018 / Uutiset
Kilpailukykyä, luovaa työtä ja lukutaitoa – Sanaston vaal...
Tiedon, tarinoiden ja tekijänoikeuksien Suomi
Suomen kilpailukyky ja kasvumahdollisuudet rakentuvat vahvasti osaamiselle – erityisesti sille, että tehdään jotakin paremmin tai eri tavalla kuin muut. Luovilla aloilla toimitaan juuri näin. Luovat alat tuottavat Suomessa noin 3% BKT:stä (ilman pelialan lukuja, vuosi 2016), osuus työllisyydes...
28.05.2018 / Uutiset, Tiedotteet
Vuosikertomus ja avoimuusraportti on julkaistu
Sanaston vuosikertomuksella on uusi muoto, ja tänä vuonna julkaisemme ensimmäistä kertaa myös erillisen avoimuusraportin toiminnastamme.
Menestyksekäs vuosi 2017
Tekijänoikeuskorvausten valossa vuosi 2017 oli Sanaston historian menestyksekkäin: Keräsimme suomalaisille kirjallisuuden tekijöille tekijänoikeuskorvauksia yhteensä yli 12,5...
09.05.2018 / Uutiset
DSM-direktiivi etenee takkuisesti kohti seuraavaa vaihett...
Tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla annetun direktiiviehdotuksen (DSM-direktiivi) käsittely etenee sekä neuvostossa että parlamentissa. Kirjallisuuden tekijöitä edustava Sanasto seuraa tiiviisti erityisesti kustantajien korvausoikeutta koskevan artiklan 12 käsittelyä. Voit lukea aikaisemmat uutisemme aiheesta täältä.
Art...
27.04.2018 / Lausunnot
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta koskien lukemises...
Sanasto on antanut opetus- ja kulttuuriministeriölle lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta, joka koskee niin kutsutun lukemisestedirektiivin (VIP-direktiivin) kansallista voimaansaattamista.
Sanasto pitää tärkeänä, että kaikille turvataan yhdenvertainen mahdollisuus nauttia kirjallisesta kulttuurista, ja siksi teosten saattaminen näk�...
21.02.2018 / Uutiset
Sanasto jakoi kirjallisuuden käyttökorvauksia
Sanasto tilitti helmikuussa kirjallisuuden käyttökorvauksia hieman yli 30 000 euroa yhteensä 156 kirjallisuuden tekijälle ja edesmenneen tekijän edunsaajalle. Pääosa tilityksistä koostui kirjallisuuden radio- ja televisiokäytöstä. Lisäksi tilitettiin korvauksia kirjallisuuden julkisesta esittämisestä ja muusta jälkikäytöstä.
M...
26.01.2018 / Uutiset, Tiedotteet
Vuoden 2017 tekijänoikeusteko -palkinnon sai Virpi Hämeen...
Vuoden 2017 tekijänoikeusteko -palkinto on myönnetty kirjailija Virpi Hämeen-Anttilalle tunnustukseksi hänen merkittävästä työstään lainauskorvausjärjestelmän laajentamiseksi ja kehittämiseksi suomalaisen kirjallisuuden tekijöiden hyväksi.
Suomen Tekijänoikeudellisen Yhdistyksen myöntämä Vuoden tekijänoikeusteko -palkinto jae...
19.12.2017 / Uutiset
Puheenjohtajalta: Me teimme sen yhdessä
Miten vähän ja miten kauan onkaan siitä, kun vuoden 2011 lopulla tulin ensi kertaa Sanaston Annankadun toimistoon. Minut piti perehdyttää tehtävääni: vuoden 2012 alussa minusta tulisi Kirjailijaliiton edustajana Sanaston hallituksen puheenjohtaja. Uusi työ arastutti: en tiennyt paljonkaan Sanastosta tai tekijänoikeuksista. Olin kyllä hal...
18.12.2017 / Uutiset
Tekijänoikeusbarometri 2017: Enemmistö suomalaisista koke...
Tuoreimman tekijänoikeusbarometrin mukaan valtaosa suomalaisista pitää tekijänoikeuksia sekä tekijänoikeusjärjestöjä ja niiden keräämiä korvauksia yhä tärkeämpinä. Syys–lokakuussa 2017 toteutetun tutkimuksen mukaan väestöstä 84 prosenttia on täysin tai jokseenkin samaa mieltä tekijänoikeuden tärkeydestä. Vain 2 prosen...