Etsimme taloushallinnon asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen – hakuaika päättynyt

Haussa talousosaaja, jonka sydän sykkii kirjallisuudelle! Oletko jo kokemusta kerännyt talousasiantuntija, jota kiinnostaa työ luovan alan eteen? Haluamme sinut tiimiimme.

Tavoitteenamme on olla erinomainen työpaikka eri alojen ammattilaisille, jotka tahtovat tehdä merkityksellistä työtä. Nyt etsimme vahvistusta tiimiin, joka vastaa Sanaston taloushallinnosta ja siitä, että Sanaston maksamat korvaukset tilitetään tehokkaasti kirjailijoille ja kääntäjille.

Sanasto on kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö, jonka tehtävänä on edistää ja valvoa kirjallisuuden tekijöiden oikeuksia ja Suomessa julkaistun kirjallisuuden edellytyksiä ja tunnettuutta. Sanasto tilitti viime vuonna tekijänoikeuskorvauksia yli 10 miljoonaa euroa yli 10 000 kirjallisuuden tekijälle. Eniten Sanasto tilittää lainauskorvausta, jota tekijät saavat teostensa kirjastolainoista.

Mitä talousasiantuntijana / controllerina työskentely meillä tarkoittaa?

Tekijänoikeusjärjestössä talousasiantuntijan työhön kuuluu monipuolisia taloushallinnon tehtäviä: taloudellisten analyysien laadintaa, raportointia ja raportointiprosessien kehittämistä, budjetointia, kustannuslaskentaan liittyviä tehtäviä sekä taloushallinnon rutiineja yhteistyössä tilitoimiston kanssa.

Meillä on mahdollista päästä mukaan myös organisaation IT-infran kehittämiseen. Lisäksi kaipaamme talousasiantuntijan näkökulmaa Sanaston tekijänoikeuslisenssien kehittämiseen ja myynnin edistämiseen. Meillä et jumitu pelkästään tiettyihin työtehtäviin, vaan pääset oikeasti vaikuttamaan kehitysprojekteihin, ja työnkuvaasi muokataan osaamisesi ja mielenkiintosi mukaan. Työkielenä on pääasiassa suomi.

Millaista tyyppiä etsimme?

Haemme ennen kaikkea kehittämishaluista taloushallinnon ammattilaista. Sinulla on tehtävään sopiva taloushallinnon koulutus ja jo useiden vuosien kokemus vastaavista tehtävistä. Tehtävässä vaaditaan yhteistyökykyä, luotettavuutta, aktiivisuutta sekä kykyä analyyttiseen ja strategiseen ajatteluun. Hahmotat kokonaisuudet ja työskentelet määrätietoisesti ja ratkaisukeskeisesti. Omaksut myös uudet järjestelmät vaivattomasti.

Näiden ominaisuuksien lisäksi etsimme tyyppiä, joka haluaa työskennellä luovan alan parissa ja sopii työyhteisöömme, jossa töitä tehdään kunnianhimoisesti mutta rennolla fiiliksellä. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia osaajia.

Miksi tulisit meille?

Sanastossa työskentely on merkityksellistä: meiltä tilitetyt eurot ovat konkreettista työtä kotimaisen kirjallisuuden eteen. Haluamme auttaa työntekijöitämme kehittymään ja mahdollistamme kasvusi asiantuntijana. Työajat ovat joustavat, ja toimivaan etätyökulttuuriin sekä henkilöstön hyvinvointiin panostetaan. Tiivis työyhteisömme koostuu noin kymmenestä eri alan ammattilaisesta, ja meillä on hyvä yhteishenki ja erinomainen henkilöstötyytyväisyys. Toimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa.

Miten haet meille?

Toimita vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo palkkatoiveineen 7.3.2021 mennessä sähköpostitse osoitteeseen pentti.nieminen(a)sanasto.fi. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa Sanaston tilitys- ja asiakaspalvelupäällikkö Pentti Nieminen: +358 50 544 8793 / pentti.nieminen(at)sanasto.fi. Soittoajat:  23.2. klo 13–14 ja 2.3. klo 13–14.

Tutustu Sanastoon:  sanasto.fi  |  Facebook  |  Twitter  |  Instagram