Termit tutuksi: Tekijänoikeuskorvausten verotus

Termit tutuksi on juttusarja Sanaston toimintaan ja tekijänoikeuteen liittyvistä keskeisistä termeistä, joita avataan käytännön esimerkkien kautta. Tällä kertaa aiheena on tekijänoikeuskorvausten verotus. Tämä on päivitetty versio 21.2.2018 julkaistusta jutusta.

Tekijänoikeuskorvaukset ovat veronalaista tuloa

Sanaston maksamat tekijänoikeuskorvaukset ovat veronalaista tuloa, ja niitä verotetaan henkilökohtaisena ansiotulona. Tekijänoikeuskorvauksia voi tulouttaa osakeyhtiölle vain siinä tapauksessa, että tekijänoikeudet on siirretty yhtiölle. Poikkeuksena tähän on kuitenkin lainauskorvaus, joka on Suomessa säädetty tekijälle kuuluvaksi korvaukseksi, jota ei voi luovuttaa eteenpäin tekijän elinaikana. Perikunnalle maksettavia tekijänoikeuskorvauksia verotetaan pääomatulona.

Verotustiedot Sanastolle suoraan verottajalta

Saamme asiakkaiden verotiedot vuosittain tammi–helmikuun vaihteessa suoraan verottajalta. Uusien asiakkaiden tulee toimittaa verokortti Sanastoon rekisteröidyttyään, mutta seuraavasta verotusvuodesta eteenpäin saamme tiedot verottajalta. Verokorttia ei siis muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tarvitse erikseen lähettää Sanastoon joka vuosi. Voit tarkistaa Sanastolle toimitetun veroprosenttisi oma.sanasto.fi-palvelusta.

Sanastoon voi toimittaa saman palkkatulon verokortin, joka on käytössä kaikille työnantajille ja tulon maksajille. Lisäksi Sanasto ottaa vastaan käyttökorvausverokortteja ja lähdeverokortteja vakituisesti ulkomailla asuvilta. 

Muutosverokortti

Jos teet muutoksia ennakonpidätysprosenttiisi kesken verotusvuoden, emme saa tietoa muutoksesta verottajalta. Toimitathan tässä tapauksessa kopion muutosverokortistasi Sanastoon esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen info [at] sanasto.fi.

Oletko uusi Sanaston asiakas?

Uusien asiakkaiden tulee toimittaa verokortti Sanastoon rekisteröityessään. Seuraavasta verotusvuodesta eteenpäin saamme tiedot joka vuosi suoraan verottajalta tammi–helmikuun vaihteessa.

Oletko eläkkeellä?

Saamme useimmissa tapauksissa eläkeläisten verotiedot suoraan verottajalta. Tarkista, onko ajantasainen veroprosenttisi kirjattu oma.sanasto.fi-palveluun, ja toimita meille verokortti vain tarvittaessa.

Asutko vakituisesti ulkomailla?

Vakituisesti ulkomailla asuvien kirjallisuuden tekijöiden tulee toimittaa verokortti Sanastoon vuosittain. Sanasto ottaa vastaan käyttökorvausverokortteja sekä lähdeverokortteja vakituisesti ulkomailla asuvilta. 

Oletko perinyt tekijänoikeuksia?

Perikunnalle maksettavia tekijänoikeuskorvauksia verotetaan pääomatulona. Pidätämme 30 prosentin pääomatuloveron tilityksestä, kun kyseessä on perintönä saatu tekijänoikeuskorvaus. Tekijänoikeuksia perineiden henkilöiden ei siis tarvitse toimittaa verokorttejaan Sanastoon.

Miten verokortti pitää toimittaa?

Kopion verokortista voi toimittaa sähköisesti Sanaston asiakaspalvelun osoitteeseen info [at] sanasto.fi. Verokortin voi myös postittaa Sanastoon osoitteeseen Korkeavuorenkatu 30 A, 5.krs, 00130 Helsinki.

Suosittelemme vanhoja asiakkaita aina ensin tarkistamaan Sanastolle toimitetun veroprosenttinsa oma.sanasto.fi-palvelusta. Uusi verokortti tulee toimittaa vain siinä tapauksessa, että haluaa muuttaa tiedoissaan näkyvää veroprosenttia.

Huomaathan, että jos Sanastolla ei ole ajantasaista tietoa verotuksesta, suoritetaan tilityksistä 60 prosentin ennakonpidätys.

Verotus toiminimen kautta

Yksityisen elinkeinonharjoittajan kohdalla tekijänoikeuskorvausten verotus voidaan kuitenkin hoitaa toiminimen kautta. Tällöin toiminimen täytyy täyttää seuraavat ehdot:

  • Toiminimen tulee olla merkitty ennakkoperintärekisteriin
  • Toiminimen päätoimialan tulee olla joko

1) kirjallisuus, kustannustoiminta, kääntäminen tai muu taiteellinen luominen
TAI
2) sama kuin tekijän teosten ala.

Tällaisessa tapauksessa Sanasto ilmoittaa tekijälle maksetut korvaukset osana henkilökohtaista verotusta ja tekijä vastaa itse ennakonpidätyksen asianmukaisesta hoitamisesta. Jos sinulla on edellä mainitut ehdot täyttävä toiminimi, ja haluat hoitaa verotuksen sen kautta, ilmoitathan asiakaspalveluumme y-tunnuksesi.

Kysyttävää?

Sanaston asiakaspalvelu neuvoo kaikissa tekijänoikeuskorvausten verotukseen liittyvissä asioissa. Ota yhteyttä: [email protected] tai +358 (0)9 5629 3300 (arkisin klo 10–15).