Sanasto kerää vuosittain lainauskorvausten tilittämistä varten teoskohtaiset tiedot koko Suomen kirjastojen lainaustapahtumista ja on näiden tietojen pohjalta koostanut vuoden 2020 lainatuimpien kirjojen listat. Lainatuimpien teosten listoja on julkaistu ensimmäistä kertaa syksyllä 2020 vuoden 2019 lainojen osalta.
Tilastoissa on esitetty yleisten kirjastojen lainatuimmat teokset eri genreissä sekä erikseen korkeakoulukirjastojen lainatuimmat teokset. Top-listat yleisten kirjastojen lainatuimmista on koottu ISBN-tunnistekohtaisesti.
Kotimaisen kaunokirjallisuuden lainatuimpien kirjojen kahta ensimmäistä sijaa pitää Enni Mustonen -nimellä historiallisia romaaneja julkaiseva Kirsti Manninen.
– Olen tietysti valtavan iloinen siitä, että teokseni ovat lainauslistojen kärjessä, sillä se merkitsee myös sitä, että tarinani ovat kiinnostaneet hyvin monenlaisia lukijoita. Lainausmäärillä on tietysti merkitystä myös kirjastoille, varsinkin pienille sivu- ja maaseutukirjastoille – niiden määrärahat ja olemassaolo kun ovat vahvasti sidoksissa lainaajamääriin. Itse olen ollut kirjastonkäyttäjä jo yli kuusi vuosikymmentä, Manninen kommentoi.
Käännetyn lasten- ja nuortenkirjallisuuden listalta löytyy Neropatin päiväkirjoja, joita on suomennettu kahden eri kääntäjän Marja Helasen ja Sakari Hyrkön toimesta.
– Suosittujen teosten kääntäminen tuo mukanaan myös painavan vastuun. Jälkikäteen saatan pohtia esimerkiksi sitä, olisiko jotain pitänyt tehdä toisin ja miten lukijat eri puolella maata ottavat tekstini vastaan, Helanen kommentoi.
Faktoja kirjastolainaamisesta
- Suomen yleisistä kirjastoista ja korkeakoulukirjastoista tehtiin vuonna 2020 yhteensä noin 64,6 miljoonaa fyysistä kirjalainaa mukaan lukien lainojen uusimiset. Vuoden 2020 lainatuimpien teosten listat koskevatkin vain fyysisinä kappaleina lainattavia teoksia.
- Fyysisistä kirjastolainoista maksettiin kirjallisuuden tekijöille lainauskorvausta, mutta e-aineistot eivät nykyisen tekijänoikeuslain mukaan kuulu lainauskorvauksen piiriin. Sanasto pyrkiikin parhaillaan vaikuttamaan siihen, että lainauskorvaus ulotettaisiin e-kirjoihin ja e-äänikirjoihin.