Voin kuvitella, miten pienet mustepisarat laajenivat vanhalle pergamentille jättäen siihen tummia läikkiä Mikael Agricolan luodessa ensimmäistä suomenkielistä kirjaansa. Ehkäpä hän siveli poskipäitään sulkakynällä ja rypisti otsaansa. Olen aina halunnut kirjoittaa sulkakynällä.
Saatatte nähdä vain musteroiskeita sivuilla. Kirjat ovat niin paljon muutakin kuin paperia ja painokoneen jälkiä. Kirjat ovat muistoja. Sanojen takana piilee syvempi merkitys. Sivuille on voitu ikuistaa voimakkaita tunteita. Elämää.
Kirja on toteutumattomia unelmia, hiljaisia toiveita ja kauniita kuvia. Siirtäessään ajatuksiaan soljuviksi lauseiksi paperille, kirjailija antaa palan itsestään. Pieni osa kirjailijaa jää. Yksikään kirja ei ole samanlainen. Jokaisessa on jotain erilaista ja omaa.
Siirtäessään ajatuksiaan soljuviksi lauseiksi paperille, kirjailija antaa palan itsestään. Pieni osa kirjailijaa jää.
Ajatukset eivät ilmesty tyhjästä. Ne perustuvat aina johonkin tapahtumaan tai osaan kirjailijasta. Kirjoittaessa pitää osata ilmaista itseään kuvailemalla hetkiä ja tunteita. On saatava lukija uskomaan siihen, mitä kirjoittaa.
Vanhat kirjat kiehtovat minua erityisesti. Klassikot eivät koskaan menetä vaikutusvaltaansa. Kirjat koskettavat ihmisiä vielä monien satojen vuosien päästä. Niissä on selittämätöntä taikaa. Kirjat ovat korvaamattomia.
Minusta on harmillista, miten kaikki mahdollinen sähköistetään ja pian ihmiset varmasti jo lentävät autoillaan ympäri kaupunkia. Se vähäinenkin kiinnostus istahtaa puiston penkille ja hautautua kirjavuoren taakse lopahtaa. Minulle sähkökirjat eivät voi korvata painettuja kirjoja. On aivan eri asia lukea pientä tekstiä ruudulta, kuin saada kirja oikeasti käteen. Minusta on ihanaa saada itse käännellä sivuja ja järjestää kirjat nätisti hyllyyn oman mielen mukaisesti.
Mutta kirjoja on ja tulee aina olemaan. Kirjat merkitsevät niin paljon niin monelle. Niitä ei voi vain pyyhkäistä pois ja unohtaa. Teille, jotka rakastatte kirjoja, tulee aina löytymään lukemista.
Mila, Sanaston kesätyöntekijä
