(Kuva: Katja Tähjä/Otava)
Kuudestoista marraskuuta istun lentoasemalla odottamassa koneeseen pääsyä. Berliinissä on sakea sumu ja kaikki koneet ovat myöhässä, siksi useimmat ihmiset tuskastuneita. Lisäksi juuri tänään, 16.11.2016, jäähyväiskiertueellaan oleva presidentti Barack Obama saapuu Berliiniin ja koko kaupunki on kaaoksen vallassa, katuja on suljettu ja liikenne on ruuhkaantunut.
Minulla päivä on merkittävä muista syistä. Juuri nyt sumu ei kiusaa, minua ei harmita viivästyminen eikä edes se, että jouduin lähtemään Obaman vuoksi matkaan huomattavasti tavanomaista aiemmin. Juuri nyt en ärsyynny edes viereen majoittuneesta röhönauruseurueesta. Tänään haluaisin käydä tervehtimässä kanssaodottajia, esittäytyä nimellä ja kertoa olevani suomalainen kirjailija, mutta en tietenkään tee niin vaan kaivan koneen esiin ja alan kirjoittaa. Sumu lahjoitti minulle juuri muutaman ylimääräisen tunnin enkä aikaile vaan syöksyn keskelle ratkaisemattomia kohtausten loppuja. Tämä marraskuun keskivälin sumuinen päivä on se päivä, jota moni sananveistäjä on odottanut. Tänään tulivat lainauskorvaukset.
Tämä marraskuun keskivälin sumuinen päivä on se päivä, jota moni sananveistäjä on odottanut. Tänään tulivat lainauskorvaukset.
Kirja-alan murroksesta puhuttaessa unohtuu helposti se, että murroksen ytimessä istuu kirjailija tekemässä työtään. Etteikö tämä puhe muka vaikuttaisi kirjailijaan ja kirjoittamiseen mitenkään? ”Myynti romahti” ja ”Lukuinnostus hiipuu” – valomainokset välkkyvät kirjailijan työhuoneen ovella. Epävarma toimeentulo on entistä epävarmempaa.
Siksi lainauskorvausten maksupäivä on erityinen juhlapäivä. Taas jaksaa kirjoittaa, sillä lukijoita on. He eivät ehkä osta kirjoja, mutta he lukevat. Heillä ei ehkä ole varaa hankkia kirjoja, mutta lukemista he eivät siltikään lopeta. He ovat levittäytyneet ympäri maata, he lukevat aamuisin junissa, he lukevat työmatkoillaan, välitunneilla, sohvalla pötkötellen, he lukevat kahvilassa, sairaalassa, omassa huoneessaan, he lukevat ääneen, he lukevat iltaisin ennen unta, he ovat vasta oppineet lukemaan, he ovat lukeneet aina. He ovat lapsia, nuoria, keski-ikäisiä, vanhoja. He ovat lukijoita. Kirjailijalle ja kirjallisuudelle välttämättömiä.
Apuraha-arvontoihin ja erilaisiin palkintoehdokkuuksiinkin liittyy aina jonkun ja joidenkuiden mielipide kirjailijan laadusta, siksi niissä riittää jossiteltavaa. Siksi ne käyvät suoraan kiinni kirjailijan tunteisiin, siksi ne joko ilahduttavat, masentavat tai vievät pahimmassa tapauksessa työkyvyn. Lainauskorvaukset ovat vapauttavasti silkkaa matematiikkaa. Kuusitoista senttiä jokaisesta lainauksesta, korvaus tehdystä työstä.
Muissa Pohjoismaissa lainauskorvausta on maksettu 1950-luvulta, Suomessa yhdeksän vuotta. Sanaston ja kirjailijakollegoiden vuosien uurastuksen jälkeen korvaus nousee ensi vuonna pohjoismaiselle tasolle. Se tekee Suomen satavuotisjuhlasta myös kirjailijoiden juhlan.
Teksti: Eppu Nuotio
