Lainauskorvaus 15 vuotta

Lainauskorvaus 15 vuotta

Tämän joulukuun tilityksen myötä lainauskorvausta on maksettu 15 vuoden ajalta. Minkälaisen matkan lainauskorvaus on tehnyt Suomessa ja millaisia tapahtumia vaikuttamistyön ympäriltä tekijöille on jäänyt mieleen? Sanaston vaikuttamistyössä mukana olleet kirjallisuuden tekijät kertovat mietteitään lainauskorvauksen 15-vuotiselta taipaleelta.

– Muistan elävästi hämmästykseni, kun sain Sanaston ensimmäisen tilityksen. Ei ollut kysymys vain rahasta vaan jostakin paljon suuremmasta, kertoo kirjailija Kaari Utrio.

Utrio oli mukana Sanaston vaikuttamistyössä vuosituhannen alussa, kun lainauskorvausjärjestelmää pyrittiin saamaan Suomeen.

Lainauskorvaus perustuu tekijänoikeuslakiin ja EU:n direktiiviin, joka edellyttää, että tekijällä on oikeus kohtuulliseen korvaukseen teostensa lainaamisesta tai oikeus kieltää teostensa lainaaminen. Suomessa ei kuitenkaan alettu vielä EU:hun liittymisen aikaan 1995 maksaa lainauskorvauksia, vaan yleiset kirjastot sekä opetus- ja tutkimuskirjastot asetettiin poikkeuksen piiriin.

– Mieleeni on jäänyt erityisesti kerta, kun olimme eduskunnassa Laila Hirvisaaren kanssa. Kansanedustajat suhtautuivat meihin äärimmäisen kunnioittavasti, suorastaan ihailevasti. Tietomme Suomen tilanteesta suhteessa muihin pohjoismaisiin järjestelmiin, ja kuinka se meitä hävetti, saattoi ehkä vaikuttaa heidän suhtautumiseensa asiaan. Oli myös aina antoisaa tavata todellisia toimijakollegoita kuten Virpi Hämeen-Anttilaa, jonka osuus Sanaston synnyssä on ollut aivan korvaamaton, kertoo Utrio.

Olin tehnyt neljän vuosikymmenen uran, ja yhtäkkiä se tunnustettiin työksi.

Vuonna 2004 Suomi sai Euroopan komissiolta virallisen huomautuksen lainauskorvausjärjestelmän puuttumisesta, ja komissio uhkasi haastaa Suomen Euroopan unionin tuomioistuimeen. Tämän seurauksena yleiset kirjastot poistettiin poikkeuksen piiristä vuonna 2006 ja lainauskorvauksiin varattiin pieni määräraha valtion seuraavan vuoden budjettiin.

– Olin pitkään suhtautunut asiaan lähinnä teknisenä ja järjestelmäkysymyksenä. En ollut edes osannut enkä ymmärtänyt odottaa oikeudenmukaisuuden tunnetta, joka ei ollut vain yhteiskunnallinen oivallus vaan aivan henkilökohtainen riemu. Olin tehnyt neljän vuosikymmenen uran, ja yhtäkkiä se tunnustettiin työksi, muistelee Utrio.

Tavoitteena pohjoismainen taso

Kirjailija JP Koskisen tullessa mukaan Sanaston vaikuttamistyöhön lainauskorvausmääräraha oli noin 3,6 miljoonaa euroa.

– Kirjailijat ja kääntäjät kertoivat työstään suurelle joukolle päättäjiä erilaisissa kuulemisissa ja Kirjailijakahveilla. Kansanedustajien ja ministerien tietoisuus siitä, millainen kirjailijan ammatti Suomessa on, alkoi hiljalleen lisääntyä. Raha ei niinkään.

Viiden vuoden aikana Koskinen tapasi kansanedustajia, ministereitä ja OKM:n virkahenkilöitä laidasta laitaan.

– Jo silloin tuli selväksi, että rahan suhteen tässä maassa eletään aina haastavia aikoja. Rahaa ei ole koskaan ja hyvät ajat ovat joko menneet tai tulossa, kertaa Koskinen.

Kirja elää -kampanjan tavoite vuosina 2011–2016 oli nostaa lainauskorvaus pohjoismaiselle tasolle. Kampanja peräänkuulutti myös lainauskorvausta korkeakoulukirjastojen lainoihin. Korvauksen ulottaminen opetus- ja tutkimuskirjastoissa tapahtuvaan lainaamiseen olisi tärkeä askel tekijöiden yhdenvertaisen kohtelun ja omaisuuden suojan turvaamiseksi.

Vuonna 2017 lainauskorvausmääräraha nostettiin pohjoismaiselle tasolle 14,2 miljoonaan euroon. Samalla korkeakoulukirjastojen lainat otettiin lainauskorvauksen piiriin. Tieto- ja oppikirjailija Pirjo Hiidenmaa oli tuolloin mukana vaikuttamassa lainauskorvauksen puolesta.

– Vaikka maailma ja tieto ovat kansainvälisiä, on tärkeää, että suomalaiset opiskelijat voivat lukea Suomen oloja kuvaavaa tietoa. Siksi tarvitaan tukimuotoja, joilla tutkijat voivat julkaista myös suomeksi ja ruotsiksi tieteellisiä oppikirjoja, hakuteoksia ja muita tieteenaloilla tarvittavia perusteoksia. Tällaiset teokset eivät ilmesty kirjastojen hyllyille itsestään. Niiden kirjoittaminen ei myöskään kuulu tutkijoiden ensisijaisiin tehtäviin, kuvaa Hiidenmaa asian merkitystä tutkijoille ja oppikirjailijoille.

Uskon, että kansanedustajamme tietävät kampanjoiden ansiosta kirjailijan ammatista enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Lainauskorvaus on suomentaja Laura Jänisniemen mukaan tärkeä erityisesti niille kirjallisuuden kääntäjille, joiden kääntämää juonivetoista kirjallisuutta ei tueta taiteen apurahoilla. Jänisniemi toteaa, että lainauskorvauksen ansiosta kirjallisuuden suomentajan ei ole enää vuoden 2007 jälkeen tarvinnut yhtä kiihkeästi haalia lisä- ja sivutöitä saadakseen laskut maksettua.

– Kun lainauskorvaus vihdoin nousi pohjoismaiselle tasolle 2017, omat lapseni olivat jo aikuisia. Yritän tuntea pelkkää kaihoa – en katkeruutta – miettiessäni, kuinka paljon tuo korotus olisi aikoinaan helpottanut yksinhuoltajaperheen elämää.

Lainauskorvaus, josta maksetaan verot kuten muistakin tuloista, kuluu useimmilla kirjallisuuden tekijöillä aivan tavallisiin hankintoihin.

– Näillä rahoilla on meidän perheessä ostettu pesukone rikkoutuneen tilalle, hankittu lapsille harrastusvälineitä ja pidetty kauan kaivattu ja tarpeellinen loma, Jänisniemi sanoo.

E-kirjat uutena haasteena

Vaalikaudella 2019–2023 oli aika kääntää katse digitalisaatioon ja sähköisten kirjojen kasvavaan lukijamäärään. Sanasto alkoi tehdä vaikuttamistyötä, jotta myös e-kirjoista ja e-äänikirjoista saisi lainauskorvausta. Lanseerasimme kirjallisuuskummitoiminnan, jonka myötä kansanedustajat ja tekijät saivat toisiinsa suoran kontaktin. JP Koskinen on yksi kirjallisuuskummeista.

– Lainauskorvauksen nouseminen oli erittäin hyvä asia. Sen jälkeen tosin digiloikka yllätti kirjallisuuden ja oltiin uuden taistelun äärellä. Ehdin e-kirjojen lainauskorvauksen tiimoilta tavata kahtakin kulttuuriministeriä keväällä 2022, joten voin sanoa tavanneeni hyvä kattauksen Suomen kulttuurimistereitä kymmenen vuoden aikana. Pitkällinen vaikuttamistyö tuotti jälleen tulosta, ja asia saatiin osittain ratkaistua syksyllä 2022, kertoo Koskinen.

Tänä syksynä varmistui, että yleisten kirjastojen e-kirjat otetaan lainauskorvauksen piiriin. Sekä Koskinen että Jänisniemi olivat maaliskuussa 2022 mukana, kun kirjallisuuskummit luovuttivat vetoomuksensa e-kirjojen lainauskorvauksesta tuolloiselle tiede- ja kulttuuriministerille Antti Kurviselle.

Kysyin, vieläkö ehtisin urani aikana nähdä sen, että lainauskorvausta maksettaisiin tasapuolisesti kaikista julkaisuformaateista.

– Keväällä sain olla mukana viemässä kirjailijoiden ja kääntäjien viestiä ministeri Kurviselle. Kysyin, vieläkö ehtisin urani aikana nähdä sen, että lainauskorvausta maksettaisiin tasapuolisesti kaikista julkaisuformaateista ja että vuosittainen lainauskorvausmääräraha saataisiin pysyvästi pohjoismaiselle tasolle. En tiedä kuunteliko Antti, mutta nyt näyttää onneksi vahvasti siltä, että ehdin kuin ehdinkin. Siitä kiitos erityisesti kaikille niille, jotka ovat jaksaneet juosta näissä tapaamisissa jo vuodesta miekka ja kirves ja selittää samoja asioita kymmeniä, ehkä jopa satoja kertoja, kiittää Jänisniemi.

Myös Koskinen palaa mietteissään kirjallisuuden tekijöihin, jotka ovat työskennelleet lainauskorvausten eteen jo Sanaston historian alkuvuosina.

– Vuosien saatossa myös moni vaikuttamistyössä mukana ollut kollega on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Laila Hirvisaari oli vaikuttamistyössä mukana koko sydämellään, ja häntä on paljosta kiittäminen. Samoin monia kollegoita, jotka uhrasivat aikaa ja vaivaa asian eteen. Uskon, että kansanedustajamme tietävät kampanjoiden ansiosta kirjailijan ammatista enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kyse on vain siitä, kuinka arvokkaaksi tuo työ määritellään, kun pitää laatia talousarviota, Koskinen toteaa.