Marjo Niemi: Niin paljon, niin vähällä

Heippa kaikille! Olen palkittu, vähälevikkistä taideproosaa kirjoittava apurahataiteilija. Kaiken lisäksi olen niitä luokkanousijoita; minullepa ei kohtalo kelvannut, vaan lähdin vaeltelemaan työväenluokasta kohti mehevämpiä tarjoiluja kuin kulkutauti.

Koen velvollisuudekseni kertoa yksityiskohtaisesti, miten minua ei olisi. Näillä ohjein saadaan takaisin se menneisyys, jonka hyvinvointiyhteiskunta ja sivistysaate pilasivat. Nimittäin se Suomi, jossa taiteilijoiksi voivat tulla vain varakkaat ihmiset tai heidän suosikkinsa, lapsensa tai puolisonsa. Kun taiteilija on syntyjään vähintäänkin ylemmästä keskiluokasta, hän luontaisesti suoltaa taiteensa eliittiä kiinnostavista aiheista, taiteilija kun on sellainen epeli, että se kaapii matskunsa jostain käden ulottuvilta. Ei enää jonkun köyhän pahasuisen tontun edesottamuksia takahikiällä tai joka suuntaan velkaa olevan prekariaatin edustajan sekoilua kaupungin persposkella!

Toki tulee mieleen pari poikkeusta sieltä menneestäkin, kuten vaikka Minna Canth, muija, joka petti porvariston, johon vanhempansa olivat kovalla työllä itsensä ja lapsensa repineet. Canth karjui köyhän kansan ja naisten asiaa minkä lankakaupalta ja seitsemän lapsen yksinhuoltajuudeltaan kerkesi. Tai joku Aleksis Kivi, jolle joku pölvästi antoi apurahaa, jota toinen kannusti ja kolmas julkaisi, mutta sentään ura jäi lyhyeksi. Ties mitä törkyä sieltä olisi vielä tullut, herra varjele.

Canth karjui köyhän kansan ja naisten asiaa minkä lankakaupalta ja seitsemän lapsen yksinhuoltajuudeltaan kerkesi.

Menen asiaan. Aloitetaan leikkaamalla sosiaalitukia. Reilusti vaan. Näin saamme sukkelasti niistettyä turhat tulevaisuudenhaaveet työttömien, moniongelmaisten tai vähätuloisten perheiden lapsista. Palvelus on ankara, mutta paikallaan.

Kirjastoja vähennetään tai pannaan maksullisiksi. Niissä sitä sikiää kaiken maailman ideoita, sillä kirjastoon voi siis vain kävellä sisään ja lukea, kuka tahansa! Uskomaton utopia, ei tulisi enää mieleenkään. Hallituksen jo suorittama vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen lakkautus on hyvä esimerkki siitä, miten vähällä saadaan paljon aikaan. Mikä tyylikäs sivistysleikkaus: yksi viilto, ikuinen haava, josta kirjallisuutta ja suomen kieltä ravitseva vaikea vähälevikkinen nyherryssekoilu valuu ulos, kunnes tyrehtyy.

Peruskoulujen antia perataan ohennussaksilla. Näiden koulujen opettajat ovat sinnikkäitä pirulaisia, heihin ei vähä tepsi. Vaikka kuinka on tiristetty resursseista, nämä hyväkkäät keksivät keinot sivistää, ja siis kaikkia lapsia. Tällaiseen kotioloja tasa-arvoistavaan touhuun täytyy pystyä puuttumaan. Taivaspaikkoja ei ole jokaiselle, kuten jo viisaat kalvinistit tiesivät kapitalismia kehitellessään.

Ilmaiset tai halvat harrastukset saadaan pienellä vaivalla karsittua, otetaan vain rohkeasti isolla kädellä vapaan sivistystyön kentältä ja järjestöiltä. Jää ne pikku kirjailijanalut siellä kasvamatta. Kansallisutopistien kehittämän vapaan sivistystyön ympäriltä on saatu tähtipölyä karistettua jo ihan kivasti uusliberalistisella jankutuksella, mutta apuja on tullut myös merten takaa! Ison osan tästä hommasta ovat ottaneet hoitaakseen suurvaltojen somejätit, jotka, siis ilmaiseksi, ovat avittaneet länsimaita ihmisaivoja koskevalla ohjelmallaan, tavoitteenaan siirtää ihmisen keskittymiskyvyn tilalle hamsterin keskittymiskyky. Scroll, baby, scroll!  

Lukutaito on avainsana, se ajatellaan uudelleen. Miksi sen pitäisi kuulua kaikille? Mikä juttu? Mihin sitä tarvitsee tolkun ihminen? Mitä tekee pitkä teksti sellaisen ihmisen päässä? Pois vaan.  Äänestyskäyttäytyminenkin muuttuu heti taas tosi tylsäksi, jos kaikki tajuavat toden ja propagandan eron. Kuka sellaisessa maailmassa haluaa enää elää? Sieltä puuttuvat kiehtovat mysteerit, jännittävät teoriat, skandaalit ja sellainen kuulumisen tunne, jota ei voi tavoittaa järjen läsnä ollessa.

Lukutaito on avainsana, se ajatellaan uudelleen. Miksi sen pitäisi kuulua kaikille?

Eteenpäin! Opintoetuuksien leikkaus ja vuokra-asuntojen sääntelyn lopettaminen kaupungeissa on seuraava vallihauta luokkanousua vastaan. Siihen moni vielä jotain itsestään kuvitteleva alempiluokkainen tai köyhä paremmasta haaveilija viimeistään töpsähtää kiinni kuin saapas tuoreeseen sementtiin. Tämä vaihe toimii erityisen hyvin yhdistettynä osa-aikatyön puutteeseen. Suomessa ei voi asua teltassa ympäri vuoden. Paitsi että moni kyllä todistetusti asuu ja todistusaineisto on lisääntymään päin.

Sitten on nämä samperin apurahat. Mihin taiteilija tarvitsee apua? Onko hän poloinen? Jos kirja ei myy, on se huono. Vähälevikkinen raapustelija voi sen itse kustantaa. Pieni on suomen kielialue, joo kyllä, mutta tulevaisuudessa suurin osa ei tarvitse suomen lukutaitoa mihinkään, niin eikö nyt voida suosiolla jättää jo nämä hommelit eliitille, niille, joilla on ikiomaa rahaa tehdä ja kuluttaa sitä taidetta?

Miksi taidesisällöstä ylipäänsä kuuluu maksaa, herää kysymys. Suoratoistopalvelut antavat sisältönsä ilmaiseksi tai melkein, netistä löytyy mitä vain taide- ja viihdematskua ilmaiseksi ja melkein laillisestikin. Taiteilijat voisivat tuupata hengentuotteensa suoraan nettiin, jos kerran sen kuitenkin jostain kutsumuksellisista syistä duunaavat, eivätkä rahasta. Hyvä, ei sitten sotketa tähän rahaa lainkaan!

Ohjeitteni avulla ei pelkästään tungeta taidetta takaisin eliitin salonkeihin, vaan horjutetaan koko yhteiskuntaa.

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: Leikataan kirjallisuuden lainauskorvauksista, viivytetään ja estetään niiden nosto riittävälle tasolle! Vaikeutetaan kirjallisuuden, kirjakauppojen, kustantajien ja kirjailijoiden elinmahdollisuuksia vetämällä kirjojen ALV tappiin! Jo alkaa tepsiä! Nyt ne kirjailijan ammattiin jo kömpimään ehtineet varattomat, vähälevikkiset, ei rikkaan taidemyönteisen ihmisen suosiossa, perinnöllä tai kanssa elävät kirjailijat alkavat ropista yli laitojen!

Näillä keinoin saadaan sellainen menneisyystulevaisuus, josta diktaattorit lähempänä ja kauempana kehuvat meitä ihanasti. Ohjeitteni avulla ei pelkästään tungeta taidetta takaisin eliitin salonkeihin, vaan horjutetaan koko yhteiskuntaa. Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Hommiin on jo ryhdytty, mutta vielä on tehtävää.

Kirjailija, dramaturgi Marjo Niemi