Teosten kirjastolainoista maksettava lainauskorvaus muodostaa valtaosan Sanaston tilittämistä tekijänoikeuskorvauksista. Vuoden 2019 viimeisessä ja suurimmassa tilityksessä maksettiin tekijänoikeuskorvauksia yhteensä 7,9 miljoonaa euroa. Tästä noin 7,88 miljoonaa euroa oli lainauskorvausta, jota tilitettiin 26 senttiä per laina.
Kysyimme kirjallisuuden tekijöiltä, mitä lainauskorvaus heille merkitsee:
”Lainauskorvaukset ovat tuoneet taloudellisen helpotuksen, jota en ennalta aavistanut ja jota ilman tuntuisi nyt vaikealta elää. Mutta ne ovat tuoneet myös tiedon, että suomennoksiani luetaan, että työlläni on merkitystä. Kiitos Sanasto ja kirjastojen käyttäjät!”
Kaisa Kattelus, kääntäjä
”Lainauskorvaus on minulle tärkeä etenkin nuortenkirjailijana. Nuortenkirjoja ei välttämättä osteta paljon mutta niitä lainataan ahkerasti kirjastosta. Korvaus tekee tätä näkyväksi ja mahdollistaa omaa työtäni kirjailijana.”
Salla Simukka, kirjailija
”Olemme pieni kansa, joka puhuu, kirjoittaa ja lukee harvinaista kieltä. Kirjailijoiden riittävän toimeentulon turvaaminen on moniäänisen kirjallisuutemme elinehto. Lainauskorvaus on oikeudenmukainen kompensaatio siitä, että jokainen suomalainen saa nauttia maailman parhaasta kirjastolaitoksesta ja korvauksetta lukea suomalaista kirjallisuutta.”
Timo Parvela, kirjailija
”Lainauskorvaus palkitsee pitkästä urasta ja sinnikkäästä puurtamisesta. Ei tarvitse voittaa palkintoja eikä kirjoittaa bestsellereitä; riittää kun tekee työtään vuodesta ja teoksesta toiseen.”
Tiina Raevaara, kirjailija
”Lainauskorvaus merkitsee minulle sitä, että kirjallisuus kuuluu kirjastossa kaikille ja silti kirjan tekijä saa työstään korvauksen.”
Vilja-Tuulia Huotarinen, kirjailija
”Kirjailijan toimeentulo on kirjava tilkkutäkki. Jokainen vuosi on erilainen ja koskaan ei voi ennalta tietää, onko tulevana vuonna peittoon saatavilla samat palaset kuin edellisenä. On vuosia, jolloin varpaita saattaa palella, kun paloja puuttuu tai ne ovat oudosti kutistuneet. Siksi lainauskorvaus, joka maksetaan joka vuoden lopulla sopivasti ennen joulua, lämmittää paljon. Erityisen mukava on huomata, kuinka kirjat ovat kirjastoissa tavoittaneet lukijat. Raha on kirjailijalle aikaa, jonka hän voi käyttää keskittymällä kirjoitustyöhön. Kun tuo aika tulee lukijoilta, kirjailija voi vain nöyrästi kiittää ja tehdä taas parhaansa.”
JP Koskinen, kirjailija
”Lainauskorvaus on tärkeä kannustava palaute etenkin niille suomentajille, joiden työn tuloksia ei nähdä palkintoehdokkaina ja joiden työtä ei tueta apurahoilla. Lukijoita on, lukijat arvostavat!”
Laura Jänisniemi, kääntäjä
”Olen ollut ahkera kirjailija, mutta pelkillä tekijänpalkkioilla en olisi toimeen tullut. Niinpä olen kirjoittanut lehtiin ja työskennellyt myös sähköisen journalismin puolella. Viime vuosina elämänmenossa ovat auttaneet myös terapiatyöt. Sinnittelen haasteessa: miten saada enemmän aikaa kirjailijantyölleni? Tässä yhtälössä lainauskorvaukset ovat olleet minulle aivan erityisen tärkeitä.”
Anja Snellman, kirjailija