Vuodenvaihteessa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun ryhdyin työstämään elämäni ensimmäistä suomennosta.
Olen vuosikymmenen aikana ehtinyt suomentaa 21 kiinankielistä teosta. Samalla olen taistellut itseni asemaan, jossa pystyn elättämään itseni pelkällä kirjallisuuden suomentamisella. Töitä riittää, apurahoja on tullut ja Sanaston tilittämien lainauskorvausten arvo kasvaa mukavasti vuosi vuodelta. Tilanteeni on yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon, että suomennan marginaalikielestä.
Ensimmäiset kuusi vuotta rahoitin suomentajan työni hankkimalla toimeentuloni muista töistä. Tämä on yleistä varsinkin aloittelevilla suomentajilla, koska harva voi tulla toimeen pelkillä käännöspalkkioilla. Tein ensin täyden työpäivän toimittajana tai copywriterina, sitten käänsin illalla pari sivua kiinalaista romaania.
Vähitellen apurahoja ja lainauskorvauksia alkoi kertyä palkkioiden päälle. Niiden ansiosta saatoin keskittää kaiken aikani ja energiani suomentajan työhön. Rahan ansiosta minulla on myös ollut paremmin aikaa sille osalle työtäni, joka minun on tehtävä mutta josta ei minulle makseta erikseen korvausta. Suomennan eksoottisesta kielestä, joten minun pitää käytännössä itse löytää suomentamisen arvoiset kirjat ja niille kustantajat. Käytän työurani jatkuvuuden turvaamiseen aikaa lähes yhtä paljon kuin itse suomentamiseen.
Epävarmuus seuraa kääntäjää kuin varjo
Minulla siis pyyhkii hyvin – mutta kuinka kauan? Takana on kymmenen nousujohteista vuotta. Pohdin, voiko seuraava kymmenvuotinen sujua yhtä hyvin. Vai onko edessä sittenkin alamäki?
Olen ahkera ja teen työni intohimolla, mutta suomentajan urani jatko ei ole täysin omissa käsissäni. Epävarmuus seuraa mukana kuin varjo. Jatkuuko apurahaonni? Leikkaavatko oikeistohallituksen sakset kulttuurin tukia, kuten taiteilija-apurahoja tai kirjastojen ostotukea? Riittääkö meillä jatkossakin rohkeita kustantamoja, jotka ovat valmiita kulttuuritekoihin suomentajien kanssa?
Suomentajan näkökulmasta tärkeintä lienee yksinkertaisesti se, että kirjoja kannattaisi jatkossakin julkaista. Kun kustantamo päättää julkaista käännöskirjan, suomentaja saa töitä ja tehdystä työstä palkkion. Lisäksi jokainen suomennettu, kirjastojen valikoimaan päätyvä teos kerryttää suomentajalleen lainauskorvauksia. Toisaalta ammattitaidon kehittyminen ja julkaisuluettelon karttuminen parantavat mahdollisuuksia saada apurahoja tulevissa hauissa.
Lue ja näytä, että lukeminen on tärkeää.
Ajat ovat kuitenkin vaikeat, ja useiden muiden alojen tavoin myös kustannusala on isojen haasteiden edessä. Kulut nousevat samaan aikaan kun painettu kirja ei tahdo mennä kaupaksi. Äänikirjan nousu kompensoi, mutta etenkin laadukkaan käännöskirjallisuuden tilanne on silti tukala.
Tasokas ja monipuolinen kirjallisuustarjonta edellyttää, että kirjoja ostetaan riittävästi. Siksi kirjojen kysyntä on saatava uuteen nousuun.
Lukutalkoot edistämään kirjallisuutta
Sosiaaliset normit tuntuvat kuitenkin vievän poispäin lukemisesta. Kehitystä vastaan pitää taistella. Suomi kaipaa kipeästi lukemisen kunnianpalautusta, lukutaidon uutta tulemista, ruutujen ylivallan kumoamista.
Lukemisen pitää näkyä paremmin ympärillämme. Somessa se onneksi näkyykin. Ihanat kirjagram- ja kirjatok-yhteisömme levittävät lukemisen ilosanomaa tuhansille ja taas tuhansille ihmisille joka päivä. Marko Suomen ja Henriika Tulivirran kaltaiset lukuaktivistit menevät vielä pidemmälle tuomalla viestinsä somesta laajan yleisön ulottuville.
Talkoisiin voi jokainen osallistua pienillä teoilla. Lue. Osta lahjaksi kirja. Pyydä lahjaksi kirja. Käytä kirjastoa. Lue. Katso tai kuuntele kirjallisuutta käsitteleviä ohjelmia, löydä uusi kirjapodcast, näytä että kysyntää on. Lue yleisellä paikalla ja inspiroi ohikulkija tarttumaan kirjaan. Jos olet jakanut juoksemasi lenkin someen, mikset kertoisi myös lukemastasi kirjasta? Vaikket kirjagrammaaja olisikaan, nappaa rohkeasti kirjasta kuva ja kuvaile lukukokemustasi parilla sanalla. Lue ja näytä, että lukeminen on tärkeää.
Etenkin näinä leikkauspolitiikan aikoina sanoma lukemisen ja sivistyksen tärkeydestä olisi saatava kaikumaan eduskunnan käytäville asti. Kulttuuri ei todellakaan ole mikään rahareikä – joka sellaista puhuu, sitä tikulla silmään. Ilman riittävää julkista ja yksityistä rahoitusta kulttuurimme näivettyy, yksipuolistuu, viihteellistyy. Vahva ja välittävä Suomi pystyy parempaan.
Rauno Sainio, suomentaja
