Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto on valinnut syyskokouksessaan Helsingissä 20.11.2019 uudeksi puheenjohtajakseen kirjailija Peter Sandströmin (s. 1963). Sandström aloittaa järjestön puheenjohtajana tammikuussa 2020. Suomenruotsalainen Sandström on alkujaan toimittajan koulutuksen saanut kaunokirjailija. Hän on toiminut Finlands svenska författareföreningin puheenjohtajana vuodesta 2013.
Sanaston puheenjohtajana vuodesta 2018 toiminut suomentaja Heikki Karjalainen oli erovuorossa puheenjohtajakautensa tultua päätökseen. Karjalaisen kaudella Sanastossa tehtiin runsaasti kansainvälistä vaikuttamistyötä EU:n tekijänoikeusdirektiivin tiimoilta.
– Työ on ollut haastavaa, mutta yhteistyössä jäsenjärjestöjen, eurooppalaisten kirjailijajärjestöjen ja kotimaisten kirjallisuuden tekijöiden kanssa olemme saaneet aikaan hyviä tuloksia, jopa niin, että EU:n tekijänoikeusdirektiiviä käännettiin kirjailijoiden ja kääntäjien kannalta parempaan suuntaan. On ollut ilo olla tässä työssä mukana, Karjalainen sanoo.
Luovan työn asialla
Sandström odottaa innokkain tunnelmin puheenjohtajakauttaan, ja on motivoitunut työskentelemään tekijänoikeuksien parissa.
– Luova työ tarvitsee tekijänoikeutta: kun tekijänoikeudet toteutuvat, on kirjailijoilla ja kääntäjillä parempi mahdollisuus elää työllään ja luoda uutta kirjallisuutta. Sanasto ja edeltävät puheenjohtajat ovat tehneet erinomaista työtä kirjallisuuden tekijöiden eteen, ja on upeaa päästä jatkamaan tätä työtä yhdessä, sanoo Sandström.
Sanaston puheenjohtajan valitsee vuosikokous, jossa on edustus Sanaston jokaisesta neljästä jäsenjärjestöistä. Jäsenjärjestöt ovat Finlands svenska författareförening, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ja Suomen tietokirjailijat.
– On hienoa saada nyt ensimmäistä kertaa Sanaston puheenjohtajaksi suomenruotsalainen kirjailija. Sanasto edustaa laajasti kirjallisuuden tekijöitä, niin kaunokirjailijoita, tietokirjailijoita, oppikirjailijoita, runoilijoita kuin kääntäjiä ja tietysti eri kielillä kirjoittavia tekijöitä. Erinomaista, että moninaisuus näkyy myös puheenjohtajistossa, sanoo Sanaston toiminnanjohtaja Anne Salomaa.
Sanaston hallitus vuonna 2020
Sanaston hallituksen muut jäsenet vuoden 2020 alusta ovat kirjailija Juha-Pekka Koskinen (varajäsen kirjailija Jarkko Tontti), professori Rainer Oesch (varajäsen tietokirjailija Markku Löytönen), Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja Suvi Oinonen (varajäsen lakimies Ville Toro), kääntäjä Laura Jänisniemi (varajäsen kääntäjä Kaijamari Sivill) sekä Suomen tietokirjailijat ry:n viestintäpäällikkö Anne Rutanen (varajäsen lakimies Satu Lundelin).