Sanaston vuosikertomus 2016 julkaistu

Sanasto saavutti vuoden 2016 aikana yhden tärkeän tavoitteensa, kun lainauskorvausten määräraha vuodelle 2017 nostettiin 14,2 miljoonaan euroon ja yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kirjastot otettiin lainauskorvauksen piiriin. Sanaston juuri julkaistussa vuosikertomuksessa kerrataan muun muassa lainauskorvauksen tarinaa.

Sanaston vuosi oli myös muilla tavoin hyvä: Keräsimme suomalaisille kirjallisuuden tekijöille tekijänoikeuskorvauksia yhteensä 7,3 miljoonaa euroa, mikä oli noin 2,4 % enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Tekijänoikeuskorvauksia sai asiakkaistamme 90,5 % eli yhteensä yli 6 200 kirjallisuuden tekijää. Saimme myös lähes 900 uutta asiakasta. Lisäksi uudistimme tilitysjärjestelmämme ja verkkosivumme sekä avasimme lupakaupan, jonka kautta voimme tarjota lupia kirjallisuuden käyttöön entistä paremmin.

Voit lukea vuosikertomuksemme kokonaisuudessaan tästä.