(Kuva: Eija Suikkanen)
Kirjallisuuden suomentajien ammattikunta ei ole suuren suuri. Luotettavia tilastoja ammattimaisten kirjallisuuden suomentajien lukumäärästä ei ole, mutta parhaat arviot liikkuvat jossakin parin sadan tienoilla. Tämän joukon harteilla lepää suomalaisten kirjanystävien näköalojen avartaminen siihen, mitä maailman kielillä kirjoitetaan ja luetaan. Kuten nobelisti José Saramago asian ilmaisi: Kirjailijat luovat kansallista kirjallisuutta, kääntäjät kirjoittavat maailmankirjallisuutta.
Jos ajatellaan taidealojen rahavirtoja ja tulonmuodostusta, on vaikea ellei mahdoton keksiä, mikä saisi taiteessa aikaan yhtä suuria ja laajalle leviäviä tuloksia yhtä pienellä sijoituksella kuin käännöskirjallisuuden lainauskorvaukset. Kääntäjä saa lainauskorvauksesta puolet, ja korvauksella on huomattava kääntäjien toimeentuloa parantava vaikutus. Karkeasti puolet Suomessa julkaistusta ja luetusta kirjallisuudesta on käännöksiä, siis Saramagon mainitsemaa maailmankirjallisuutta. Sitä kirjallisuutta, joka kertoo, miten ruotsalaiset, ranskalaiset, kolumbialaiset tai kiinalaiset kirjailijat maansa ja maailmansa näkevät.
Kirja-alan kaventuneet näkymät ovat viime aikoina tuntuvasti koskettaneet myös kirjallisuuden suomentajien ammattikuntaa. Kun lainauskorvaus paikkaa kirjallisuuden suomentajien toimeentuloa, se auttaa tätä muutaman sadan hengen ammattikuntaa pysymään elinkelpoisena, ja näin se kantaa runsaan sadon lukijoiden nautittavaksi. Vaikutus näkyy niin kirjakauppojen syys- ja kevätvalikoimissa kuin kirjastojen hyllyissä ja varastoissa, jonne kirjat – sekä kestosuosikit että harvinaisemmat löydöt – jäävät vuosiksi ja jopa vuosikymmeniksi odottamaan yhä uusia lukijoita.
Yksi lainauskorvauksen erinomainen piirre on, että se palkitsee populaarin eli paljon luetun kirjallisuuden suomentajia.
Yksi lainauskorvauksen erinomainen piirre on, että se palkitsee populaarin eli paljon luetun kirjallisuuden suomentajia. Työnsä luonteen vuoksi populaarikirjallisuuden suomentajat tahtovat usein jäädä paitsi taiteilija-apurahoista, mutta silti juuri he kirjoittavat käännöksiä, joita eniten luetaan. Näin heidän tehtävänsä suomenkielisen kirjallisuuden ja suomen kirjakielen ylläpitäjinä on yksi keskeisimmistä. Erityisesti tämä koskee lasten- ja nuortenkirjallisuuden suomentajia, joiden vastuulla on kokonaisten uusien lukijasukupolvien kasvattaminen, mutta jotka siitä huolimatta jostakin merkillisestä syystä ovat aliarvostettuja niin käännöspalkkioilla kuin apurahoilla mitattuna.
Suomalaiset ovat lukijakansaa, kirjojen ja maailman parhaisiin kuuluvan kirjastolaitoksen ystäviä. Elinkelpoinen kirjallisuuden suomentajien ammattikunta puolestaan on välttämättömyys, jotta suomalaiset lukijat saisivat vastakin nauttia maailmankirjallisuudesta – siitä kirjallisesta luovuudesta, joka kukoistaa avarammilla aloilla maamme ja kielemme rajojen ulkopuolella.
Teksti: Jaakko Kankaanpää
