Luovasti kohti huomista: SuomiAreenassa pohditaan luovaa työtä digiajassa

Miten luovan työn tekijä voi ansaita digitaalisilta alustoilta elantonsa? Entä miten lainsäädäntö voi mahdollistaa kulttuurin elinvoiman ja jatkuvuuden? Näihin kysymyksiin pureudutaan 13.7. SuomiAreenassa, jossa luova ala suuntaa katsettaan tulevaan.

YouTuben, TikTokin ja Instagramin kaltaiset palvelut ovat yhä tärkeämpiä kanavia kulttuurisisältöjen löytämiseen. Kaiken kaikkiaan kulttuurin sähköinen kuluttaminen on kasvanut valtavasti koronan myötä. Striimikeikkojen, suoratoistopalvelujen ja virtuaalinäyttelyiden lisäksi kansalaiset viihtyvät myös äänikirjojen parissa: vuonna 2020 äänikirjamyynti kasvoi Suomessa peräti 98 %. Luovan sisällön tekijät kuitenkin saavat digikäytöstä huomattavan pieniä korvauksia, jos ollenkaan.  

Miten kulttuuriala voi päästä uuteen nousuun digiajassa, jossa ansaintamallit ovat vielä kehittymättömiä? Parannusta tilanteeseen voisi tuoda tekijänoikeuslaki, jota ollaan parhaillaan uudistamassa. Lakimuutos kumpuaa EU-direktiivistä ja vaikuttaa voimakkaasti siihen, miten luovalla työllä voi tulevaisuudessa ansaita leipänsä.  

Luovan alan tekijät kohtaavat päättäjät yhteisessä keskustelussa 

Luovan työn mahdollisuuksia digiajassa puntaroidaan SuomiAreenan suorassa lähetyksessä tiistaina 13.7. Toimittaja Ronja Salmen luotsaamassa tilaisuudessa luovan alan tekijät puhuvat digitaalisuuden, uusien palvelujen ja sosiaalisen median alustojen merkityksestä omassa työssään. Keskustelemassa ovat:  

  • musiikin tekijä Markus Nordenstreng 
  • kirjailija JP Koskinen 
  • kuvataiteilija Camilla Vuorenmaa  
  • elokuvaohjaaja Saara Saarela.  


Lainsäätäjän näkemyksiä aiheeseen antavat kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko sekä kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Hanna Kosonen. Mukana on tietenkin myös kulttuuria: tilaisuudessa esiintyy Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostama voimaduo Tuomo & Markus. Heidän musiikissaan amerikkalainen lauluntekijäperinne yhdistyy pohjoismaalaiseen jazziin ja souliin. 

Katso keskustelua suorana tai tallenteena 

Luovasti kohti huomista – Luova työ digiajassa on katsottavissa tiistaina 13.7. klo 15−15:45 mtv-palvelussa sekä SuomiAreenaTV-kanavalta. Keskustelu on myöhemmin katsottavissa myös tallenteena.  

Twitterissä tapahtumaan liittyvään keskusteluun voit osallistua aihetunnisteilla #SuomiAreena #LuovatAlat #tekijänoikeus. Järjestämme keskustelun yhdessä Kopioston, Kuvaston ja Teoston sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK:n kanssa.

Puhujien esittelyt 

Ronja Salmi on toimittaja ja kirjailija. Hän toimii Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtajana. Salmi on tunnettu tv-sarjastaan Mitä mietit, Ronja Salmi?, joka käsittelee nuorten aikuisten elämän haasteita. Hän toimii myös Helsingin Sanomien kuukausittaisena kolumnistina. Ryöväri-yrityksensä kautta Salmi on tehnyt lukuisia menestyneitä sosiaalisen median ilmiöitä, kuten maailman ensimmäisen Instagram Stories draamasarja Karman. Salmi on kirjoittanut lukuisia kirjoja eri yleisöille koululaisista aikuisiin.  

Kuvataiteilija Camilla Vuorenmaa katsotaan onnistuneen työskentelyssään laajentamaan maalaustaiteen kenttää. Hän yhdistää tunnetuimmissa teoksissaan maalausta ja kaiverrusta. Kansanvälisesti ja kotimaassa palkittu tekijä on saanut mm. Suomen taideakatemian palkinnon ja ollut Ars Fennica -ehdokkaana. Vuorenmaan yksityisnäyttelyitä on nähty niin Tanskassa, Ruotsissa, Englannissa kuin mm. Espoon EMMA-museossa ja Amos Anderssonin taidemuseossa.  

JP Koskinen on tuottelias kirjallisuuden moniottelija. Hän on kirjoittanut historiallisia romaaneja, tietokirjallisuutta, lastenkirjallisuutta, rikosromaaneja ja scifiä. Koskisen teoksille on myönnetty lukuisia palkintoja ja tunnustuksia. Finlandia-ehdokkuuksia ovat saaneet romaanit Ystäväni Rasputin ja Tulisiipi. Tulisiipi voitti myös Savonia-palkinnon sekä Vuoden kirja -palkinnon.   

Elokuvaohjaaja Saara Saarela on ohjannut vuodesta 1998 lähtien elokuvia ja tv-sarjoja eri muodoissa: pitkiä, lyhyitä, draamaa, komediaa. Hän on työskennellyt myös Ranskassa, ohjannut siellä poliittisen trillerin La Vénitienne ja on juuri saanut valmiiksi seuraavan pitkän elokuvansa scifi dystopian Veden vartija, joka pohjautuu Emmi Itärannan romaaniin Teemestarin kirja. Hän toimii tällä hetkellä elokuvaohjauksen professorina Aalto yliopistossa.  

Markus Nordenstreng on monipuolinen musiikintekijä, muusikko ja kulttuurialan moniosaaja. Hän on vaikuttanut useissa yhtyeissä, kuten Tuomo & Markus ja The Latebirds -kokoonpanoissa, sekä säveltänyt omien projektiensa ohella musiikkia lukuisille muille artisteille sekä elokuviin ja mainoksiin. Nordenstreng on Suomen Musiikintekijät ry:n ja Music Finlandin hallitusten varapuheenjohtaja. 

Paula Risikko on kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja. Hän on toiminut myös eduskunnan puhemiehenä ja ministerinä monessa hallituksessa. 

Hanna Kosonen on keskustan kansanedustaja ja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja. Kosonen toimi tiede- ja kulttuuriministerinä 8/2019 – 08/2020.  

Tuomo & Markus  
Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostamalla voimaduolla on omaperäinen soundi, jossa amerikkalainen lauluntekijäperinne yhdistyy luontevasti pohjoismaalaiseen jazziin, souliin ja psykedeliaan. Viime vuosina Tuomo & Markus on saanut merkittävää jalansijaa ulkomailla ja yhtyeen debyyttialbumi Dead Circles noteerattiin taannoin Rolling Stone -lehteä myöten. Esiintymislavoilla Tuomo & Markus on kasvanut kuusimiehiseksi superkokoonpanoksi, johon kuuluu mm. jazz-trumpetisti Verneri Pohjola.