Vuoden 2017 tilitysaikataulu julkaistu

Sanaston vuoden 2017 tilitysaikataulu on julkaistu. Kuten aiempinakin vuosina, vuoden aikana on neljä tilitystä, joista suurin on loppuvuodesta. Tutustu vuoden 2017 tilitysaikatauluumme tästä.

Joulukuussa 2017 tilitetään ensimmäisen kerran vuoden 2017 lainauskorvauksia, jotka ovat kokonaissummaltaan suurimmat Sanaston koskaan maksamat. Hallitus on esittänyt lainauskorvausten nostamista 15,6 miljoonaan euroon (sis. alv). Korotus tarkoittaa Suomen lainauskorvausten nousua muiden Pohjoismaiden tasolle. Eduskunta vahvistaa tulevan vuoden talousarvion lopullisesti tämän vuoden joulukuussa. Lainauskorvausmäärärahan kokonaissumma jaetaan Sanaston (tekstin lainauskorvaukset), Kopioston (kuvan lainauskorvaukset) ja Teoston (musiikin lainauskorvaukset) kesken.

Ensi vuonna lainauskorvaus laajenee koskemaan myös korkeakoulukirjastoista tehtäviä kirjastolainoja. Suosittelemme oppi- ja tietokirjailijoita liittymään Sanaston asiakkaaksi hyvissä ajoin (kuitenkin viimeistään 3.11.2017), jotta he saavat mahdolliset korvauksensa joulukuusta 2017 eteenpäin.