Kiihtymystä, huojennusta, kuplivaa riemua – esikoisteoksen julkaiseminen on monelle kirjallisuuden tekijälle merkityksellinen hetki. Julkaisun jälkeinen aika muotoutuu jokaisen kohdalla omanlaisekseen, eikä kirjailijuuteen saa kustantamosta tiekarttaa, kertoo syksyllä 2022 esikoisteoksensa Tulit luokseni kutsumatta julkaissut Fiona ’Elōne.
Tuottajana työskentelevä ’Elōne on tottunut organisoimaan muiden ihmisten luovia prosesseja ja selkeyttämään kokonaisuuksia. Oman romaaninsa julkaisun jälkeen hän sai tuotantosuunnitelman sijaan odotella, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tekijä toivoo, että esikoiskirjailijat saisivat etukäteen tietoa käytännön asioista, kuten kirjamessuista, tapaamisista ja teoksen markkinoinnista.
– Romaanin julkaisu oli hieno mutta hähmäinen kokemus: kaikki selvisi vasta tekemällä. Minulle kirkastui myös se, että kustantamot ovat kapitalistisen logiikan mukaan toimivia myyntitaloja. Taiteen tuotteistaminen on uinut todella syvälle yhteiskunnallisiin rakenteisiimme, ’Elōne sanoo.
Esikoiskirjan julkaisu on ajanut ’Elōnen miettimään paitsi taiteen itseisarvon ja kaupallisten intressien yhteensovittamista myös hänen omia arvojaan. Raha ei ole koskaan ohjannut tekijän kirjoittamista, mutta oudolta tuntuu sekin, että osakkeenomistajat saavat hänen tarinoistaan voitot. ’Elōne vierastaa taiteen muuttumista pelkäksi bisnekseksi.
Tekijä toivoo, että esikoiskirjailijat saisivat etukäteen tietoa käytännön asioista, kuten kirjamessuista, tapaamisista ja teoksen markkinoinnista.
– Jotkut kirjailijat julkaisevat teoksiaan omakustanteina pienellä korvauksella, ja toiset tekevät taidetta ilmaiseksi. Toisaalta kustantamoista saa valtavan ammattitaitoista apua esimerkiksi tekstin editointiin ja teoksen ulkoasuun. Silloin saa itse keskittyä luovaan työskentelyyn.
Taiteen julkaisun lisäksi myös sen saavutettavuuteen kietoutuu eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. ’Elōne kuvaa taidetta ihmisen perustarpeeksi, jonka äärelle jokaisen tulisi päästä.
– Kirjastoissa jokainen saa lukea ja kuunnella tarinoita ilmaiseksi, ja olen siitä hyvin onnellinen. Sitä vastoin kaikilla ei ole varaa käyttää äänikirjapalveluita tai ostaa teoksia kirjakaupoista. Kuvaavaa on se, että minulla ei ollut julkaisuhetkellä varaa ostaa omaa kirjaani, ’Elōne kertoo.
Scrabble-runoja ja kiitosta esikoisteoksesta
Tulit luokseni kutsumatta kertoo tekijänsä mukaan sopimattomuudesta, rakkaudesta ja virheistä oppimisesta. Romaanissa 24-vuotias, pääkaupunkiseudun lähiössä asuva Ona hoitaa taaperoikäistä tytärtään, pyristelee irti päihdeongelmaisesta kumppanistaan ja tulee rodullistetuksi kerta toisensa jälkeen.
”Nää elämänkokemukset on tosi tuttuja. Mulla on tosi nähty olo. Siistiä lukee tätä.” ’Elōnelle on tullut kymmeniä viestejä lukijoilta, jotka ovat saaneet romaanista lohtua, ymmärrystä ja iloa omalle elämänpolulleen. Taiteen jakamista tärkeänä pitävälle kirjailijalle viestit merkitsevät paljon. Teoksen teemat ovat kirvoittaneet ajatuksia ja kysymyksiä myös muilta suunnilta.
Minulla ei ollut julkaisuhetkellä varaa ostaa omaa kirjaani.
– Haastatteluissa minulta on kysytty, miksi kirjoitin luokkakuvauksen. Luokan sijaan halusin kuitenkin kirjoittaa elämästä, jossa rasismi, pienituloisuus ja monenlainen normatiivisuus ovat voimakkaasti läsnä. Teoksen kirjoittaminen oli intensiivinen ja vereslihainen prosessi, jolle annoin nollasta sataan -ihmisenä kaikkeni, ’Elōne muistelee.
’Elōne on kirjoittanut niin kauan kuin muistaa. Useat hänen sukulaisistaan ovat työskennelleet kirjoittajina ja kääntäjinä, ja rakkaus kirjoitettuun kieleen on kulkenut perheessä verenperintönä. Lapsena ’Elōne loikoili serkkunsa kanssa puistossa ja teki runoja Scrabble-sanapelin kirjaimista. Hänelle kirjoittaminen merkitsi ja merkitsee yhä leikkiä, tunteiden purkamista ja itsensä ilmaisua.
Kirjallisen suuntautumisen lisäksi tekijän lapsuudenkodissa puhuttiin useaa kieltä: suomea, englantia ja tongaa. Monet ihmiset voivottelevat monikielisyyden hankaluutta, näkevät sen uhkana lapsen kielellisille taidoille ja suhtautuvat monikielisiin ihmisiin rasistisesti, sanoo ’Elōne. Hän puolestaan kertoo olevansa iloinen siitä, että on saanut ja joutunut ajattelemaan eri kielillä.
– Useiden instrumenttien soittaminen kehittää sävelkorvaa ja avaa uusia musiikillisia maailmoja. Samoin on kielten laita: kun altistuu useille kielille, altistuu myös erilaisille kulttuureille, todellisuuksille ja ajatuksille. Tämä kaikki ravitsee luovuutta. Kirjailijana olen saanut kritiikkiä romaanini anglismeista. Itse ajattelen, että kieleni kuvaa monikielistä ja -tasoista Suomea, jossa elämme, ’Elōne sanoo.
Kohti kirjoittamisen iloa
Kirjallisesti ja kielellisesti rikkaasta taustastaan huolimatta ’Elōne ei uumoillut itsestään ammattikirjoittajaa. Vahvuuksiinsa nojaten hän kuitenkin kouluttautui medianomiksi ja työskenteli toimittajana, tuottajana ja käsikirjoittajana. Lopulta RT LIT Akatemian kirjoituskurssi sysäsi esikoisromaanin liikkeelle: vaikka tehtävänannot vaihtuivat, sama tarina vyöryi jokaiseen tekstiin.
– Ammattikirjoittamiseen oli mielessäni aina kietoutunut esteitä, enkä osannut kirjoittaa kuin omaksi huvikseni. Kurssilla mentorini, kirjailija Koko Hubara sanoi toivovansa, että jatkaisin tarinaani. Se oli itselleni käänteentekevä hetki, ja jostain syystä tarvitsin jonkin järjestelmän ja auktoriteetin validoimaan luovan työni, ’Elōne pohtii.
Esikoiskirjailijana paine menestykseen ja jatkuvaan kirjoittamiseen on ’Elōnen mukaan olemassa. Viime aikoina kirjoittamisen ilo on ollut kadoksissa, ja hän haluaisi löytää uudelleen sen luo. Tekijä toivoo, että hän tavoittaisi arjessaan vapauden, luovuuden ja leikin nykyistä useammin. Taloudellisia reunaehtojakin kirjoittamisen mahdollistamiseksi täytyy punnita.
Halusin kirjoittaa elämästä, jossa rasismi, pienituloisuus ja monenlainen normatiivisuus ovat voimakkaasti läsnä.
– Kirjoittamisen pitäisi olla osa elämistä ja olemista – esimerkiksi Scrabble-kirjainten heittelemistä – eikä asia, jota pitää suorittaa. Onneksi huomaan, että inspiraation hetkiä alkaa taas tulla, mikä on todella palkitsevaa ja ihanaa. Haluan, että ajatukseni konkretisoituvat taiteeksi ja että saan jakaa taiteeni muiden ihmisten kanssa, ’Elōne sanoo.
Tekijän mukaan ihmiset leimataan kulttuurissamme usein yhden ammatin edustajiksi. Vaikka ’Elōne kertoo tarvinneensa vahvistuksen taiteelleen, hän kyseenalaistaa ajatuksen siitä, että vain teoksen julkaisu tekee kirjailijasta kirjailijan.
– Mitä jos en enää koskaan julkaisisi mitään ja lukisin tarinoita vain ystävilleni? Olisinko vähemmän tarinankertoja kuin nyt? Ihminen voi ilmaista itseään ja olla olemassa monella tavalla – hän voi olla samaan aikaan vaikkapa mekaanikko ja taiteilija. Tämä on kaikki vain elämistä, ’Elōne kiteyttää.
Lue muita tekijähaastattelujamme
Teksti: Venla Valtanen
