Kymmenen vuotta sitten Suomessa elettiin vähälumista kevättä, äänestettiin europarlamenttivaaleissa ja luettiin Tommi Kinnusen esikoisteosta. Neljäntienristeyksen jälkeen tekijä on luonut muun muassa neljä historiallista romaania, oopperalibrettoja ja näytelmätekstejä.
Kinnunen kuvaa kulunutta vuosikymmentä ammatillisen kehittymisen ajaksi: kirjoittaminen on tuntunut teos teokselta helpommalta, eikä tekstejä tarvitse enää editoida yhtä paljon. Tekijä kertoo olevansa yhä ennen kaikkea äidinkielenopettaja, mutta nykyään hän kutsuu itseään myös ”jonkinlaiseksi kirjailijaksi”.
– Kirjoittamisessa mieletöntä on mikro- ja makrokosmosten luominen: nautin siitä, kun saan harsia palasista eheän kokonaisuuden. Kerron mielelläni menneisyydestä, sillä olen vanhoja kaarihalleja rakastava nostalgikko ja näen tarkemmin menneen kuin tämän päivän. Nautin myös historiallisten yksityiskohtien tarkistelusta ja haluan, että kertomani olisi voinut olla totta, Kinnunen sanoo.
Pintti-romaaniavarten kirjailija kysyi kaikiltasuomalaisilta virvoitusjuomatehtailta, mitä 1940-luvun lopun yleisessä saunassa saattoi tilata. Keltainen jaffa rantautui Suomeen 14.4.1949, ja siksi romaanissa nautitaan juuri sitä. Ei kertonut katuvansa -romaanissa etelään vaeltavat naiset törmäävät rajavartijaan vain kerran, sillä käsivarressa todella liikkui sodan jälkeen yksi rajavartija.
Kerron mielelläni menneisyydestä, sillä olen vanhoja kaarihalleja rakastava nostalgikko
Samassa teoksessa alastonta tervattua naista kuljetetaan pitkin Rovaniemeä. Kohtaus perustuu kirjailijan lapsena kuulemaan tarinaan, jonka historiantutkija Marianne Junila tunnisti naisiin kohdistuvaksi kurissapidoksi mutta josta ei löytynyt todisteita. Romaanin julkaisun jälkeen Kinnunen sai viestiä useilta lukijoilta, jotka olivat nähneet tai kuulleet vastaavaa tapahtuvan.
– Kuinka paljon meillä onkaan erilaisia vähemmistöjä ja ihmisryhmiä, joiden historiaa ei ole kirjoitettu mihinkään. On hurjaa, jos ihminen ei voi kokea kuuluvansa jatkumoon, vaan joutuu ajattelemaan olevansa erilainen ja poikkeava. Kirjailijana kerron mielelläni ihmisistä yhteiskunnan laitamilla, Kinnunen sanoo.
Luovat alat ansaitsevat lisää arvostusta
Kirjamatkoillaan tekijä on huomannut, että maailmalla kirjallisuudesta keskustellaan eri tavoin kuin Suomessa. Italiassa yläasteikäinen lukija kertoi huomanneensa, että Neljäntienristeyksessä Kaarinalle merkittävät hetket tapahtuvat vintillä ja muille kellarissa. Itäeurooppalainen nuori puolestaan kysyi Kinnuselta, mitä hän ajatteli kirjoittaessaan tietyn proosarakenteen.
Monissa maissa panostetaan tekijän mukaan siihen, että nuoret oppisivat lukemaan tarkasti, pohtimaan lukemaansa ja analysoimaan kauneutta. Kinnusta harmittaa, että Suomessa tekniikkaa ja matematiikkaa suositaan muiden alojen kustannuksella: humanismi nähdään usein turhana ja taide elitisminä.
– Siinä missä Ruotsi nettoaa musiikilla, kirjallisuudella ja designilla, Suomessa kirjastojen määrärahaa lasketaan, kirjojen arvolisäveroa nostetaan ja humanistisia koulutusohjelmia ajetaan alas. Ajattelen, että luovien alojen arvostuksen pitäisi näkyä muuallakin kuin juhlapuheissa. Emmehän halua haudata kieltä ja kulttuuriamme, Kinnunen sanoo.
Opettajana Kinnunen puolestaan kohtaa hyvin konkreettisesti lukemisen muutoksen yhteiskunnassamme: viimeisten vuosien aikana monet suomalaiset ovat lipuneet kirjojen ääreltä digilaitteille. Tekijän mukaan nuorten kiinnostus kirjoittamista ja lukemista kohtaan ei ole vähentynyt, mutta keskittyminen tuntuu monesta haastavalta.
Luovien alojen arvostuksen pitäisi näkyä muuallakin kuin juhlapuheissa
– Korjasin juuri äidinkielen preliminäärikokeita, joissa opiskelijat saivat valita analysoitavakseen yhden kaunokirjallisen tekstin. Valtaosa oli valinnut vaativan runosarjan, koska se oli vaihtoehdoista lyhin. Äidinkielenopettajana minua kylmää sydämestä, kun nuoret eivät jaksa lukea edes kahta liuskaa, hän huokaa.
Samaan hengenvetoon tekijä sanoo, ettei nuorissa ole mitään vikaa – he ovat aikansa lapsia. On helppo syyttää nuorisoa vääränlaisesta käyttäytymisestä, kun tosiasiassa meidän aikuisten pitäisi miettiä, miten tilannetta voisi muuttaa, Kinnunen toteaa.
Opettajuus ja tekijänoikeuskorvaukset tuovat leivän pöytään
Opettajana ja kirjailijana Kinnusen tulot kertyvät palkan lisäksi lainauskorvauksista ja rojalteista. Lainauskorvaus on tekijänoikeuskorvaus, jota maksetaan teosten kirjastolainaamisesta; rojalteja puolestaan korvataan teoksen käyttämisestä esimerkiksi näytelmässä.
– Tekijänoikeuksillahan tässä eletään. Viime vuosina olen vähentänyt opetustunteja minimiin, jotta aikaa kirjoittamiselle liikenisi enemmän. Opetustyön ja muun arjen vuoksi ehdin kuitenkin kirjoittaa lähinnä loma-aikoina ja viikonloppuisin, Kinnunen kertoo.
Ammattikirjailijaksi jättäytyminen ei silti kiehdo tekijää laisinkaan. Kinnusta pelottaa ajatus siitä, että perheen elanto olisi pelkästään kiinni siitä, kuinka hyvin hän saa sanoja paperille peräkkäin. Kirja-alan kehityskin näyttää tuuliselta esimerkiksi suoratoistopalvelujen suosion vuoksi.
– Kirjoittaminen käy työstä siinä missä mikä tahansa harrastus, mutta ennen kaikkea se on minulle äärimmäisen miellyttävä ja rentouttava tapa viettää vapaa-aikaa. Viikonloppuisin odotan, että muu perhe nukahtaa, jotta pääsen omaan maailmaani, tekijä kuvaa.
Uuden maailman äärelle lukijat pääsevät huhtikuussa ilmestyneessä Kaarna-romaanissa. Kinnuslaisittain tarina kietoutuu historiallisiin tapahtumiin, tällä kertaa neuvostopartisaanien iskuihin jatkosodan aikana. Aika näyttää, mitä työteliään tekijän kynästä kirpoaa seuraavan kymmenen vuoden aikana.
– Usein lukijat ottavat yhteyttä ja kertovat sukulaistensa tarinoita. Silloin kiitän kauniisti. Tiedän, että minun pitää itse löytää omat aarteeni ja tavoittaa se tunne, että tästä tulee tarina. Joskus yhteydenotoista kyllä versoaa ajatuksia: Kaarna sai alkunsa siitä, kun lukija kertoi äitinsä olleen sodan jälkeen niin väsynyt, ettei jaksanut rakastaa, Kinnunen sanoo.
Teksti: Venla Valtanen
