Menestys kansallisessa sarjassa johtaa usein kansainvälisiin peleihin. Näin kävi ikävä kyllä myös Sanastolle ja meille kirjailijoille ja kääntäjille.
Monivuotinen vaikutustyömme tuotti lopulta toivotun tuloksen, lainauskorvaukset saatiin korotettua pohjoismaiselle tasolle, mutta tuskin olimme ehtineet edes tajuta saavutustamme, kun toimeentuloamme kohtaan kohdistuikin jo uusi uhka Euroopan unionin suunnalta. Uhka on nimeltään artikla numero 12 – yksi lukuisista kiistanalaisista artikloista laajassa, digitaalisia sisämarkkinoita koskevassa direktiivissä.
Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri, joten jo opintojeni pohjalta minulla pitäisi olla jonkinlaiset perustiedot Euroopan unionin toiminnasta. Myönnän kuitenkin rehellisesti, että jokseenkin kaikki on tullut minulle yllätyksenä. Kaksi Strasbourgiin tekemääni lobbausmatkaa ovat olleet myös henkilökohtaisia opintomatkoja.
Lainsäädäntöprosessi etenee koko ajan kaksilla raiteilla, jäsenvaltioiden keskinäisissä neuvotteluissa ja europarlamentin tasolla. Parlamentissa lakiesitystä käsittelee useampikin valiokunta, joista ratkaisevassa asemassa on oikeudellisten asioiden valiokunta JURI. Tällä hetkellä vaikutustyömme kohdistuu erityisesti tämän valiokunnan jäseniin, joita heitäkin on useita kymmeniä, luonnollisesti lähes kaikista Euroopan unionin jäsenvaltiosta.
Pelikenttä on pöyristyttävän suuri, mutta väittäisin, että puolellamme on joitakin etuja. Ensinnäkin oma pelimme on kunnossa nimenomaan äsken käydyn lainauskorvaustaistelun ansiosta. Tiedämme, että päättäjiin vaikuttaminen on mahdollista. Tiedämme myös, että se vaatii kärsivällistä, pitkäjänteistä ja välillä turhauttavaltakin tuntuvaa työtä. Organisaatiomme on kunnossa, joukkomme taistelujen karaisemaa, ja niinpä pieni Suomi onkin ottanut vetovastuun koko ajan laajenevassa eurooppalaisessa rintamassa.
Kirjailijoihin myös suhtaudutaan positiivisesti. Suomalaisten europarlamentaarikoiden ja heidän avustajiensa apu yhteyksien luomisessa ja tapaamisten järjestämisessä on ollut korvaamatonta. Prosessin avainhenkilöt ovat saapuneet tilaisuuksiimme ja kuunnelleet näkemyksiämme. Heidän ajatuksensa ovat tuntuneet avartuvan uuden informaation myötä.
Kyse ei suinkaan ole pelkästään lainauskorvauksista. Koko artikla on tekijänoikeuden perusperiaatteiden vastainen ja vahvistaisi vahvemman sopijapuolen asemaa.
Keskeisiä viestejämme on artiklan 12 tarpeettomuus. Se ei huomio kansallisten järjestelmien erityispiirteitä, eikä ole välttämätön niissäkään muutamassa isossa jäsenmaassa, joissa kirjailijat ja kustantajat jo nyt jakavat lainauskorvaukset. Suomessa tekijöiden yksinoikeus niihin ei ehkä välittömästi olisikaan uhattuna, mutta kyse ei suinkaan ole pelkästään lainauskorvauksista. Koko artikla on tekijänoikeuden perusperiaatteiden vastainen ja vahvistaisi täysin poikkeuksellisesti vahvemman sopijapuolen asemaa. On meidän velvollisuutemme ajaa sen poistamista ja vähintäänkin pyrkiä vaikuttamaan sen sanamuotoihin nyt, kun se on vielä mahdollista.
Kuinka kirjailijoiden ja kääntäjien sitten käy? Olen perusluonteeltani realismiin taipuvainen optimisti, joka välillä saa ankaria mutta ohimeneviä pessimismin puuskia. Tältä pohjalta yritän ennustella myös artiklan 12 kohtaloa.
Myönteistä on se, että meitä kuullaan. Europarlamentti on itse asiassa yllättänyt avoimuudellaan: käsiteltäviä asioita on niin valtavasti, että parlamentaarikot tunnustavat auliisti tietämättömyytensä ja kuuntelevat mielellään perusteltuja argumentteja. Niiden osalta olemme vahvoilla.
Pessimistisinä hetkinäni ajattelen lainsäädäntöprosessin ennustamattomuutta. DSM-direktiivi on monimutkainen kokonaisuus, jossa säädetään yhtä aikaa lukemattomista erillisistä kysymyksistä. Nämä kysymykset ovat pöydällä yhtä aikaa, ja kun kivuliaasti valmistuva direktiivi sitten jossain vaiheessa pakon edessä runnotaan lopulliseen muotoonsa, se tapahtuu kaupankäynnin logiikalla. Jokainen saa jotain ja luopuu jostakin. Meille elintärkeä artikla 12 on oikeastaan vain sivujuonne, pieni nappula suurella pelilaudalla.
Tähänkin voi kuitenkin suhtautua positiivisesti. Niin kuin jälkimmäisen Strasbourgin-matkan jälkeen yhdessä totesimme, nyt me ainakin olemme nappula. Olemme pelissä mukana, ja ilman vaikuttamistyötä niin ei olisi. Tehkäämme kaikkemme ja toivokaamme parasta.
Juha Itkonen
