Sanasto on olemassa, jotta kirjailijoiden ja kääntäjien tekijänoikeudet toteutuisivat mahdollisimman hyvin. Sanan arvo -juttusarjassa annamme kirjallisuuden tekijöiden kertoa, mitä tekijänoikeus ja tekijyys heille merkitsee. Tällä kertaa vuorossa on kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen.
Nuorille ja aikuisille proosaa ja runoa kirjoittava Vilja-Tuulia Huotarinen (s. 1977) kuvaa teoksissaan muun muassa tyttöyttä ja naiseutta toiveikkaalla otteella. Hän ei osaa kuvitella maailmaa, jossa tekijänoikeuksia ei olisi.
— Teosta ei voi vain irrottaa tekijästä. Minkä tahansa työn on joku ensin suunnitellut ja saattanut valmiiksi. Taide on avointa kaikille, mutta tekemisen vaatimaa vaihetta ei tulisi ohittaa, Huotarinen pohtii.
Kirjailijuudesta puhutaan usein kutsumusammattina. Kutsumus ei kuitenkaan tuo leipää pöytään, jos yhteiskunnalliset rakenteet ja luovan työn edellytykset eivät ole kunnossa.
— Kirjailija rakentaa yhteiskuntaa siinä missä muutkin ihmiset. Hänellä on paitsi velvollisuus kirjoittaa hyvin myös oikeus tehdä työtään rauhassa.
Kirjailijat tuottavat tekstejä, jotka sivistävät, herättelevät ja sykähdyttävät lukijoitaan. Tämän lisäksi he mahdollistavat kirja-alan toimijoiden, kuten kirjakauppojen ja kirjastojen, työn. Silti taiteilijaidentiteetti on Huotarisen mukaan Suomessa monilta osin aivan lapsenkengissä.
— Täällä pitkään jatkuneesta suullisesta runonlaulantaperinteestä on ollut pitkä matka painettuihin teoksiin ja kaunokirjallisuuteen. Emme ehkä ihan vielä ymmärrä, mitä tarkoittaa olla kirjailija.
En osaa enää kuvitella kirjailijaelämää ilman Sanastoa.
Luomista luonnonvaraisella niityllä
Julkisuudessa taiteilijamyyttiä toisinnetaan välillä tavalla, joka ei kuvasta kirjallisuuden ammattilaisten todellisuutta.
— Ajatellaan, että nuo yksinään hortoilevat kummajaiset näyttävät pärjäävän viinin voimin. Oikeasti kirjailijoillakin on usein asuntolaina maksettavana ja perhe elätettävänä, Huotarinen miettii.
Esimerkiksi äitiyslomakorvauksessa ei huomioida monia kirjailijalle elintärkeitä tulonlähteitä, kuten kirjojen myyntituloja, keikkapalkkioita tai kustannussopimuksia.
— Toisinaan tuntuu, että taideala on luonnonvarainen niitty, jossa raa’at asiat verhotaan vapauden taakse.
Omaa kirjoittamistaan Huotarinen rahoittaa valtion apurahan lisäksi esiintymisillä sekä opettamalla luovaa kirjoittamista esimerkiksi Kriittisessä Korkeakoulussa. Hänen mukaansa tekijänoikeuksissa ja kirjailijoiden tulonmuodostuksessa on syvimmiltään kysymys tekijän työn arvosta.
— Arvostammeko kirjailijuuden kaltaista ajattelutyötä niin paljon, että siitä pitää maksaa korvaus? Ymmärrämmekö, ettei tekstien tuottamista voi suorittaa, vaan kaikki arvokas syntyy odottamisen ja antautumisen kautta?
Sanasto turvaa selustan
Pelkällä viinillä ja pakaralihaksilla kertomuksia ei tehdä, vaan kirjailija tarvitsee myös taloudellista turvaa. Konkreettisesti sitä tuovat esimerkiksi Sanastosta saatavat tekijänoikeuskorvaukset.
— En osaa enää kuvitella kirjailijaelämää ilman Sanastoa. Järjestössä suhtaudutaan uteliaasti uuteen mutta samalla puolustetaan vankasti kirjailijoiden etua, Huotarinen toteaa.
Hänelle kirjailijoiden oma tekijänoikeusjärjestö merkitsee myös pysyvyyttä. Kirjailijalla saattaa olla esimerkiksi yksittäisiä sopimuksia eri kustantajien kanssa, mutta toista Sanaston kaltaista järkähtämättömästi tekijöiden oikeuksia ajavaa tahoa ei Suomesta löydy, Huotarinen sanoo.
Kun tulonmuodostukselle on selkeät raamit ja tekijänoikeuksista pidetään huolta, kirjailija saa tehdä sitä, minkä parhaiten osaa.
— Kirjailijallakin on vain yksi elämä elettävänään. On surullista, jos jotain painavaa jää raha-asioiden takia sanomatta.
Taide on luotu ikuisuutta varten. Kirjallisten sisältöjen syntyminen kuitenkin vaarantuu, jollei tekijöillä ole taloudellisia edellytyksiä tehdä työtään.
Todellisuutta sanoittamassa
Monika Fagerholm, Pirkko Saisio, Jennifer Egan, Haruki Murakami… On useita kirjailijoita, jotka ovat auttaneet Huotarista löytämään oman kirjallisen äänensä. Nuorelle kirjailijuudesta haaveilevalle suomen kielen opiskelijalle oli ilo ymmärtää, että realistisen ja hiotun ”klapiproosan” sijaan kirjoja voi kirjoittaa purskahtelevasti ja kaoottisestikin.
— Haluan, että kaikissa teoksissani on ripaus teini-ikäisyyden vimmaa. Tekstin on mentävä ihon alle ja näytettävä itsellenikin maailmasta jotakin uutta, Huotarinen kertoo.
Moni mielii kirjailijaksi, ja syitä kirjallisiin haaveisiin kurkottamiselle on yhtä monta kuin haaveilijoitakin. Huotariselle tärkeää on saada kyseenalaistaa sanoja ja luoda uusia maailmoja.
— Tahdon tehdä todeksi sitä, mistä voi puhua vain taiteen kielellä.
Todellisuuden sanoittaminen tuntuu joka päivä mielekkäältä tehtävältä. Työnsä merkitystä kirjailijan ei koskaan tarvitse kyseenalaistaa.
— Taide on luotu ikuisuutta varten. Kirjallisten sisältöjen syntyminen kuitenkin vaarantuu, jollei tekijöillä ole taloudellisia edellytyksiä tehdä työtään.
Teksti: Venla Valtanen
