Sanasto on olemassa, jotta kirjailijoiden ja kääntäjien tekijänoikeudet toteutuisivat mahdollisimman hyvin. Sanan arvo -juttusarjassa annamme kirjallisuuden tekijöiden kertoa, mitä tekijänoikeus ja tekijyys heille merkitsee. Nyt vuoron saa tietokirjailija Harri Kalha.
– Kirjoitan kun en muuta voi, se on jonkinlainen sisäinen pakko. Sisälläni on jotain, jonka haluan saada ulos.
Tietokirjailija Harri Kalha kertoo, että ei ole aktivistikirjoittaja eikä halua julistaa jotakin tiettyä sanomaa kirjoittamisellaan. Hänellä on kuitenkin taipumus pysähtyä sellaisten aiheiden kohdalle, joita kaikki eivät ehkä tulisi huomanneeksi tarkemmin. Vaihtoehtoisuus tulee hänen teksteissään esiin sekä aiheen valinnassa että kirjoittamisen tyylissä.
– Aihesisällöstä riippumatta tekstin itsessään tulisi aina olla erityinen. Tärkeää ei ole vain, mitä kirjoittaa, vaan miten kirjoittaa. Taiteentutkimuksessa, jossa on harvoja faktoja ja totuuksia, kiinnostavaa on, miten asiat problematisoidaan ja millaisia kiinnostavia näkökulmia kirjassa tuodaan esiin. Muuten vain tulee kierrättäneeksi faktoja Wikipedia-tyylisesti. Me voisimme olla persoonallisempia.
Kun asiasisältö kirjaa varten on kasassa, Kalha alkaa varsinaisen kirjoittamisen, joka hänelle merkitsee sanavalintojen huomista sekä vertaus- ja kielikuvien tarkentamista. Tällä hän tavoittelee itsensä näköistä, luettavaa ja kiinnostavaa tekstiä. Tietokirjailijanakin hän pyrkii luomaan oman äänen ja tyylin.
– Minä olen minä kaikkine epätäydellisyyksineni ja säröt saavat näkyä tekstissäni. Niiden tuleekin näkyä tekstissä, jotta siitä tulee kiinnostavaa luettavaa. Se pitää myös minut hereillä, koska kirjoittaminen on pitkäpiimäistä ja yksinäistä puuhaa, jossa täytyy voida myös viihdyttää itseänsä ja antaa svengaavien rytmien sulautua tekstiin.
Hyvän tietokirjan tekee hänen mukaansa kiinnostavan aiheen ohella se, että kirjoittaja on suhtautunut aiheeseensa intohimolla ja kirjoittanut sen rakkaudella aihetta ja itse kirjoittamista kohtaan.
Marginaaliset aiheet ravistelevat normeja
Kalha on filosofian tohtori sekä taidehistorian ja sukupuolentutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on saanut Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013 ja ollut kahdesti ehdolla tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoon, teoksista Rut Bryk – Elämän taide (2016) ja Kokottien kultakausi – Belle Époquen mediatähdet modernin naiseuden kuvastimina (2013). Kalhan teokset ovat erityisesti keskittyneet visuaaliseen kulttuuriin sekä teemoihin sukupuolen ja seksuaalisuuden ympärillä.
Marginaalisia teoksia tarvitaan, jotta tulemme jatkuvasti muistutetuksi siitä, että yhtenäinen keskiö on pelkkä fantasia ja myytti ja että maailmassa on muutakin.
Kalha kuvailee kirjoittamistaan ja teoksiaan marginaalissa viihtyviksi ja hänen mukaansa marginaali on luova paikka tekijälle. Entä minkä Kalha ajattelee olevan marginaaliteosten ja -aiheiden paikka tämän päivän kirjallisuuskentällä?
– Meidät kasvatetaan luulemaan, että on jokin keskiöitetty kulttuuri tai ”kunnon yhteiskunta”. Marginaalisia teoksia tarvitaan, jotta tulemme jatkuvasti muistutetuksi siitä, että yhtenäinen keskiö on pelkkä fantasia ja myytti ja että maailmassa on muutakin. On olemassa vain erilaisia marginaaleja ja niitä on loputtomia määriä. Oikeasti elämä on täynnä lukemattomia vaihtoehtoja tehdä asioita.
Luovaa työtä Kalha kuvailee nautinnolliseksi kiirastuleksi ja kirjoittamista prosessina hieman masokistiseksikin. Hänelle kirjoittamisessa parhaita hetkiä ovat ne, joissa itsensä ja ajankulun unohtaa kokonaan. Toisaalta kirjoitusprosessille ominaista on, että yhden projektin lomassa saattaakin syntyä salavihkaa toinenkin kirja. Kalhalle luovuus ei ole laadullinen käsite, vaan se tarkoittaa hänen kohdallaan tarvetta tehdä paljon.
– Olen kirjoittanut kokonaisia kirjoja ilman, että niille on ollut etukäteen tilausta tai rahoitusta. Nämä ovat olleet projekteistani antoisimpia, koska ne ovat olleet kuin salarakkaita, joiden puoleen kääntyä kun varsinainen työn alla oleva teksti tuottaa vaikeuksia. Jossakin vaiheessa olen huomannut, että tästä salaprojektistahan saakin tehtyä kirjan.
Pystiä ei voi vaihtaa leipäpakettiin
Konkreettiset tunnustukset kuten palkinnot ja ehdokkuudet ovat olleet tietokirjailijan itsetunnolle tärkeitä. Luovuuden tuskaan liittyy usein pelkoa siitä, että oma työnjälki on huonoa. Tällöin on tärkeää saada tunnustusta siitä, että on onnistunut. Kalhan mukaan kirjallisuuden alalla palkintojen tulisi kuitenkin aina olla rahallisia, koska kirjailijan tulonsaanti on muutenkin pientä.
– Pystiä ei voi vaihtaa leipäpakettiin. Lisäksi luovien alojen tekijöiden toimeentuloon asiallinen ratkaisu olisi jonkinlainen kansalaispalkka.
Kalhan mukaan olisi tärkeää kehittää valtiollisia tukirakenteita, jotta tämä tärkeä kulttuurimuoto voisi jatkaa olemassaoloaan ja jotta suomen kielellä voitaisiin tulevaisuudessakin julkaista laadukkaita ja persoonallisia tietokirjoja. Hän sanoo kuitenkin olevansa onnellinen siitä, että on saanut tehdä monia kirjoja siitä huolimatta, että Suomessa marginaalisempia aiheita käsittelevien tietokirjojen myyntivolyymit ja painokset ovat hyvin pieniä. Taidekirjojen kustantamisessa lisähaasteena on neliväripaino, jonka vuoksi kirjojen painokulut ovat korkeat.
Kalha pohtii, että ilman tekijänoikeuksia hän olisi varmaankin kanavoinut saman energian johonkin muuhun työhön. Tekijänoikeus on hänen mukaansa inhimillinen perusoikeus.
– Onneksi on tahoja, kuten Sanasto, jotka edistävät kaltaisteni ihmisten työnteon tukirakenteita. Se on psyykkisestikin tärkeä asia.
Niinä vuosina, joina Kalhalta on ilmestynyt useampi teos, ovat lainauskorvaukset tulleet hyvin lähelle tai jopa päihittäneet hänen saamansa tekijänpalkkiot. Se kertoo hänen mukaansa siitä, miten tärkeä lainauskorvausjärjestelmä on. Vaikka lainauskorvaukset ovat hyvin pieniä summia, ne ovat Kalhan mukaan symbolisesti merkittäviä.
– On ihana kosketus lukijapuolelta tietää, että joku siellä oikeasti lainaa minun kirjojani.
Teksti: Anni Kukka
