Sanaston päätilitys aikaistuu lokakuulle

Sanasto tilittää tekijänoikeuskorvauksia neljästi vuodessa. Suurin tilitys on perinteisesti ollut joulukuussa, jolloin tilitetään ensimmäistä kertaa korvauksia edellisen vuoden kirjastolainoista.

Vuonna 2024 Sanasto pilotoi vuoden päätilityksen aikaistamista lokakuulle. Samalla kesäkuun tilitys aikaistuu toukokuulle ja syyskuun pienempi tilitys siirtyy joulukuulle.

Uutta tilitysaikataulua kokeillaan, koska Sanaston asiakkaat ovat toivoneet, että lainauskorvaukset tilitettäisiin aikaisemmin. Tilitys on edelleen vuoden jälkipuoliskolla, jotta ehdimme vastaanottaa ja käsitellä koko Suomen kirjastot kattavan lainausdatan. Aikataulussa on huomioitu myös, että asiakkaamme ehtivät toimittaa mahdolliset muutosverokorttinsa ja päivittää tietonsa ennen tilitystä.

Näin huomioit tilitysten aikaistumisen

Teosluettelon täydentäminen

  • Tarkista OmaSanastosta, että vuonna 2023 lainattavissa olleet teoksesi on täytetty teosluetteloosi 20.9.2024 mennessä. Muista täydentää teosten eri painokset, jos niillä on eri ISBN-tunnukset.
  • Jos rekisteröidyit Sanastoon 3.11.2023 jälkeen, voit toukokuussa saada sinulle mahdollisesti kertyneitä lainauskorvauksia takautuvasti vuosilta 2020–2022. Täydennäthän kaikki teoksesi OmaSanaston teosluettelollesi 26.4.2024 mennessä.

Verokortti

  • Toimita verokortti meille vain siinä tapauksessa, että sinun täytyy muuttaa OmaSanastossa näkyvää veroprosenttiasi. Kun rekisteröidyt Sanaston asiakkaaksi ensi kertaa, toimita verokorttisi.
  • Tiedot teostesi lainamääristä vuodelta 2023 tulevat näytille OmaSanastoon elokuussa. Samalla julkistamme vuoden 2023 lainoista maksettavan senttimäärän. Tietojen pohjalta voit laskea arvion lokakuussa saamastasi korvauksesta.
  • Toimita mahdollinen muutosverokortti lokakuun tilitystä varten 20.9.2024 mennessä.
  • Päivitä muuttuneet yhteys- ja pankkitietosi viimeistään 20.9.2024. Tarkista myös muiden tilitysten määräajat alta.
  • Jos haluat muuttaa veroprosenttiasi jo ennen toukokuun tilitystä, toimita verokortti 26.4.2024 mennessä.

Laita muistiin 2024 tilitysten määräpäivät

Helmikuu, maksupäivä 19.2.2024

Viimeinen päivä OmaSanaston tietojen ja verotietojen muuttamiselle sekä asiakkuussopimuksen toimittamiselle: pe 9.2.2024.

Korvauslajit:

  • Radio- ja televisiokäyttökorvaukset.
  • Radio- ja televisioarkistokorvaus: täydennystilitys vuosilta 2019–2022.
  • Esitys-, julkaisu- ja näyttelykorvaukset.

Toukokuu, maksupäivä 13.5.2024

Viimeinen päivä OmaSanaston tietojen ja verotietojen muuttamiselle sekä asiakkuussopimuksen toimittamiselle: pe 26.4.2024.

Korvauslajit:

  • Lainauskorvaus: täydennystilitys vuosien 2020–2022 lainoista, viimeinen tilitys vuoden 2019 lainoista.
  • Celian äänikirjalainat: ensimmäinen tilitys vuoden 2023 lainoista, täydennystilitys vuosilta 2020–2022, viimeinen tilitys vuodelta 2019.
  • Radio- ja televisiokäyttökorvaukset.
  • Radio- ja televisioarkistokorvaus: ensimmäinen tilitys vuodelta 2023, täydennystilitys vuosilta 2020–2022, viimeinen tilitys vuodelta 2019.
  • Esitys-, julkaisu- ja näyttelykorvaukset.

Vuoden päätilitys: Lokakuu, maksupäivä 7.10.2024

Viimeinen päivä OmaSanaston tietojen ja verotietojen muuttamiselle sekä asiakkuussopimuksen toimittamiselle: pe 20.9.2024.

Korvauslajit:

  • Lainauskorvaus: ensimmäinen tilitys vuoden 2023 lainoista, täydennystilitys vuosien 2020–2022 lainoista.
  • Celian äänikirjalainat: täydennystilitys vuosien 2020–2023 lainoista.
  • Radio- ja televisiokäyttökorvaukset.
  • Radio- ja televisioarkistokorvaus: täydennystilitys vuosilta 2020–2023.
  • Esitys-, julkaisu- ja näyttelykorvaukset.

Joulukuu, maksupäivä 2.12.2024

Viimeinen päivä OmaSanaston tietojen ja verotietojen muuttamiselle sekä asiakkuussopimuksen toimittamiselle: pe 22.11.2024.

Korvauslajit:

  • Radio- ja televisiokäyttökorvaukset.
  • Radio- ja televisioarkistokorvaus: täydennystilitys vuosilta 2020–2023.
  • Esitys-, julkaisu- ja näyttelykorvaukset.

Tutustu ohjeisiin

Ohjeet OmaSanaston käyttöön
E-kirjojen lisääminen teosluettelolle
Tietoa lainauskorvauksesta
Tilitykset ja korvaukset vuonna 2024