Syksyn kirjamessut ovat aivan nurkan takana – Sanasto on mukana sekä Turun että Helsingin messuilla.
Turussa meidät löytää osastolta A/28 ja Helsingissä 6K60.
Kirjallisuuden tekijät voivat messuosastollamme muun muassa rekisteröityä Sanastoon, päivittää oman teosluettelonsa ajan tasalle ja saada tiedon joulukuussa tilitettävistä korvauksistaan. Osastollamme voit lisäksi osallistua tekijänoikeusvisailuun ja saada mukaasi Sanasto-kangaskassin. Tule kysymään tekijänoikeuksista ja tapaamaan henkilökuntaamme!
Sanasto on myös mukana Suunnista kirjaan -tapahtumassa, joka kokoaa tuhannet koululaiset ja toisen asteen opiskelijat Turun ja Helsingin Kirjamessuille.
Tekijät ja päättäjät kohtaavat Turussa
Turun messulauantaina luvassa on Sanaston paneelikeskustelu Kirjallisuuden tekijät ja vallanpitäjät kohtaavat. Keskustelussa kuullaan, mitä kirjallisuuden tekijät ja poliitikot ovat oppineet toisiltaan kirjallisuuskummitoiminnan aikana. Entä miten suorien kohtaamisten avulla voidaan vaikuttaa koko kirja-alaan ja miten poliittiset päätökset vaikuttavat kirjallisuuden tekijöihin Suomessa? Puhujina ovat opetusministeri Li Andersson, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta sekä kirjailijat Tiina Raevaara ja JP Koskinen. Paneelin vetää kirjailija Karo Hämäläinen.
Paneeli 1.10.2022 klo 12:00-12:30 Jukola-tilassa.
Nähdään messuilla!
Turun kirjamessut 30.9.–2.10.2022
Helsingin kirjamessut 27.–30.10.2022