Termit tutuksi: Tekijänoikeuskorvausten vaikutukset sosiaalietuuksiin

Termit tutuksi on juttusarja Sanaston toimintaan ja tekijänoikeuteen liittyvistä keskeisistä termeistä. Tällä kertaa aiheena on tekijänoikeuskorvausten vaikutukset sosiaalietuuksiin. Tämä on päivitetty versio ensi kertaa 12.4.2017 julkaistusta jutusta.

Sanaston maksamat tekijänoikeuskorvaukset eivät ole työsuhteesta maksettavaa palkkaa vaan korvausta teosten käyttämisestä. Korvaukset ovat kuitenkin veronalaista ansiotuloa, joten ne voivat vaikuttaa mahdollisiin sosiaalietuuksiin, kuten esimerkiksi työttömyysturvaan ja asumistukeen.

Etuuksia saatetaan alentaa, jos maksettujen tekijänoikeuskorvausten ja muiden satunnaisten tulojen yhteenlaskettu määrä ylittää tietyn tason. Tämä on aina etuuskohtaista, joten lisätietoa kannattaa kysyä etuutta myöntävältä viranomaiselta. Eri sosiaalietuuksien osalta on eroja siinä, vaikuttavatko maksetut korvaukset myönnettäviin etuuksiin.

Pyydä tarvittaessa selvitys korvauksistasi Sanastosta

Autamme mielellämme asiakkaitamme tekijänoikeuskorvauksiin ja sosiaalietuuksiin liittyvissä asioissa. Jos tarvitset todistuksen sinulle maksettujen korvausten luonteesta esimerkiksi Kelaa tai verottajaa varten, voimme toimittaa sellaisen pyynnöstä.

Edesmenneiden tekijöiden edunsaajien kannattaa muistaa, että perikunnalle tilitettävät tekijänoikeuskorvaukset ovat veronalaista pääomatuloa. Myös ne voivat vaikuttaa mahdollisiin sosiaalietuuksiin.

Edellisvuosi antaa viitteitä kertyvien korvausten määrästä

Vuosittain asiakkaalle kertyvien tekijänoikeuskorvausten summaa on vaikea arvioida etukäteen. Esimerkiksi kirjastolainoista maksettavat lainauskorvaukset lasketaan joka vuosi tapahtuneiden lainamäärien mukaan. Myös muista korvauslajeista, kuten esitysluvista saatavien korvausten määrä vaihtelee kausittain, sillä ne lasketaan toteutuneen käytön mukaan. Edellisen vuoden korvausmäärän perusteella voit kuitenkin arvioida suuntaa tekijänoikeuskorvauksillesi myös seuraavalle vuodelle.

Edellisvuoden kirjastolainoista maksettavien korvausten määrä päivittyy Sanaston järjestelmiin tällä hetkellä aina syyskuussa. Lokakuussa meiltä on mahdollista tiedustella, millainen korvaussumma sinulle on luvassa vuoden viimeisessä ja suurimmassa tilityksessä. Joulukuun päätilityksessä maksetaan mm. lainauskorvauksia edeltävän vuoden kirjastolainoista. Kaikille tilityksissä korvauksia saaneille lähetetään tilityslaskelma, joka sisältää tarkat tiedot henkilökohtaisista korvauksista.

Luovan alan sosiaaliturvaa on kehitettävä

Luovan työn tekijät ovat ikävän usein sosiaaliturvan väliinputoajia, ja alan järjestöt ovat jo monen vuoden ajan tehneet vaikuttamistyötä sosiaaliturvapalveluihin liittyen. Tällä hetkellä tekijänoikeustulot eivät kerrytä sosiaaliturvaa, mutta ne saattavat vaikuttaa vähentävästi sosiaalietujen määrään tai jopa estää ne kokonaan.

Koronakevään 2020 työttömyysaalto aktivoi luovan alan vaatimaan pikaista korjausta taiteilijoiden ja tekijöiden työttömyysturvaan. Luovan työn tekijät ja yrittäjät – Lyhty -verkoston aloittama adressi taiteilijoiden tasavertaisesta työttömyysturvasta keräsi muutamassa viikossa yli 8 500 allekirjoittajaa Adressit.com-palvelussa. Lisäksi 20 luovan alan järjestöä allekirjoitti aloitteen. Adressi luovutettiin sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselle kesäkuun 2020 alussa. Sanasto oli mukana tilaisuudessa.

Sanaston asiakaspalvelu neuvoo

Asiakaspalvelumme auttaa sähköpostitse [email protected] sekä puhelimitse +358 (0)9 5629 3300 (arkisin klo 9–15)