Sanaston videolla Juha Laaksonen: Luontokirjailijan työ ei lopu

Pyysimme neljää kirjallisuuden tekijää kertomaan videolle omasta työskentelystään ja siitä, miksi tekijänoikeudet ovat heille tärkeitä. Tällä kertaa tietokirjailija Juha Laaksonen kertoo luontokirjojen kirjoittamisesta. Katso video Sanaston YouTube-kanavalla.

Meri on minulle tärkeä. Olen viettänyt paljon aikaa keväin syksyin Suomenlahdella ja Saaristomerellä ja ennen kaikkea kesiä Ahvenanmaalla – ja tietenkin myös asunut ympärivuoden saaressa lähes koko ikäni, Lauttasaaressa Helsingissä. Joka on muuten näin kaupunkialoissa erityisen monipuolinen luonnoltaan.

Luonto on loputtoman inspiroiva ja yllättävä, aina. Melkein milloin tahansa voi nähdä jotain jännittävää: harvinaisen linnun, erikoisesti käyttäytyvän ketun tai hauskasti kasvavan kasvin. Täältä olen ammentanut vuosien varrelta ideat liki 20 teokseen. Erilaisia havaintoja, kokemuksia ja valokuvia. On lintuja, nisäkkäitä, kasveja, hyönteisiä ja kaloja. Kun vaan kulkee avoimin silmin ja korvin, ja ottaa vastaan sen mikä tulee, niin ei lopu duunit kesken. 

Lainauskorvaukset ovat hieno ja arvokas palkkio työstä, jota on vuosikausia tehnyt.

Nyt minulla on työn alla kaverini kanssa kirja oravista. Keväällä kirja tulee ulos ja sitä varten on kaupunkipuistojen oravapaikkoja tullut koluttua riittävästi. On aika ihmeellistä, että niinkin mukavasta lajista ei ole tehty vielä yhtään kirjaa, mutta kohta on.

Tekijänoikeusasiat ovat kaikille kirjailijoille tärkeitä. On hyvä, että työtämme arvostetaan ja valvotaan. Lainauskorvaukset ovat hieno ja arvokas palkkio työstä, jota on vuosikausia tehnyt.

Juha Laaksonen, tietokirjailija

Katso video Sanaston YouTube-kanavalla.