Yle avaa arkistonsa – kirjallisuus esiin aiempaa enemmän

Yle ja tekijöitä edustavat järjestöt ovat allekirjoittaneet kattavat arkistosopimukset draamasta. Sopimus antaa Ylelle oikeudet omatuotantoisten sisältöjen verkkojulkaisemiseen Yle Areenassa. Sopimuksen arvo on useita miljoonia euroja kuusivuotisen sopimuskauden aikana. Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestönä Sanasto sopi asiasta kirjailijoiden puolesta.

– Toivomme, että uuden sopimuksen myötä kirjallisuus näkyy Yleisradion ohjelmistossa entistäkin enemmän. Arkistojen avaaminen on yksi keino toteuttaa Ylen julkisen palvelun tehtävää, mihin kuuluu myös kirjallisuuden esiin nostaminen, sanoo Sanaston toiminnanjohtaja Anne Salomaa. – Arkistojen avaaminen on paitsi kulttuuriteko 100-vuotiaalle Suomelle myös osoitus siitä, että tekijänoikeuksista sopimalla voidaan luoda aivan uusia toimintamalleja, Salomaa jatkaa.

Yleisradion kanssa aiemmin tehdyt sopimukset ovat edelleen voimassa ja niiden lisäksi nyt on sovittu uudesta käyttötavasta. – Kirjallisuus näkyy Yleisradion ohjelmistossa valitettavan vähän. Toivomme, että arkistojen avaaminen kannustaa myös uusien kirjallisuusohjelmien kehittämiseen, Salomaa toteaa. –  Yleisradio on julkisen palvelun tehtävänsä myötä aitiopaikalla edistämään kotimaista kulttuuria, kirjallisuutta ja lukemista, ja kirjallisuuden monipuolisella näkyvyydellä ohjelmistossa on positiivisia heijastusvaikutuksia myös kirjamyyntiin.

Ylen kanssa tehdyssä sopimuksessa on mukana yhdeksän taiteilijoita edustavaa liittoa ja järjestöä: Sanaston lisäksi tekijänoikeusjärjestöt Gramex, Kuvasto ja Filmex sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry, Suomen Muusikkojen liitto ry, Suomen Solistiyhdistys ry ja Suomen Näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat.

Sopimuksen nojalla Yle voi julkaista Areenassa viisi vuotta sitten lähetettyä tai sitä vanhempaa kotimaista draamaa. Sisältöjä voi verkossa olla kerrallaan katsottavana tietty tuntimäärä. Yli 35 vuotta vanhempia ohjelmia Yle voi julkaista vapaasti.

Sopimukseen kuuluu tv-sisältöjen lisäksi m.m. kuunnelmia ja radiosketsejä sekä suomeksi että ruotsiksi. Ohjelmia on nähtävissä jo vuoden 2016 lopulla. Omia suosikkejaan voi äänestää osoitteessa yle.fi/toivotut.

Lisätietoja

toiminnanjohtaja Anne Salomaa
puh. +358 50 366 6110

lakimies Juha Pihlajaniemi
puh. +358 40 701 2457

[email protected]