Sanasto ajaa kaikkien suomalaisten kirjailijoiden – sekä kokeneiden että aloittelevien – asiaa. Tässä artikkelisarjassa nostamme esiin uusia Sanaston asiakkaita: tekijät kertovat, mikä teoksen luomisprosessissa on tärkeää ja miten he voisivat jatkaa kirjoittamista tulevaisuudessa. Nyt kirjailija Alexander Öhman jakaa ajatuksiaan aiheesta.
Alussa oli tietty tunnelma, tietty elämäntunne. Elämäntunteesta kasvoi hahmoja ja lopulta kokonainen tarina. Näin kirjailija Alexander Öhman kuvailee esikoisromaaninsa Genomlyst (Scriptum, 2021) kirjoitusprosessia. Luomuksessa on niin idearomaanin, journalistisen trillerin kuin esseistiikankin piirteitä.
Romaanin hahmoilla on erilaiset käsitykset hyvästä ja oikeasta, mikä johtaa teoksen maailmassa eksistentiaaliseen kamppailuun. Öhman halusi aktiivisesti valaista nykyisyyden eri puolia, ja lopulta romaanista sukeutuu kirjallinen ristiinvalotus eri aikakausista. Teos välittää ja kyseenalaistaa erilaisia virtauksia ja ajatuksia – ja Öhmanin mukaan juuri siinä piilee romaanitaiteen vahvuus.
– Runolla yritän vangita tietyn hetken, kun taas proosaa kirjoittaessani voin luoda merkityksiä eri kulttuurien, aikojen ja aatteiden aineksista, sanoo proosan lisäksi laulujen sanoituksia kirjoittava Öhman.
Elämä tarjoaa paljon poimittavaa ja käytettävää sille, joka kirjoittaa. Öhmanin mukaan hänelle esiteltiin kaikki esikoisteoksen olennaiset yksityiskohdat: esimerkiksi kirjoitusaikana eräs pappi järjesti Helsingissä suuren mielenosoituksen. Mielenosoitus on vain yksi lukuisista episodeista, jotka lopulta päätyivät orgaanisesti teokseen.
– Parasta kirjoittamisessa on energia, joka siitä tulee. Jotkut ihmiset kertovat tarinoita sosiaalisissa tilanteissa, toiset taas eivät, mutta silti heillä on paljon sanottavaa. Täytyn ilosta, kun saan kirjoittaa juuri ne sanat, jotka kerran halusin sanoa, Öhman sanoo.
Kieli kuin varjo
Päivisin Öhman työskentelee filosofian tohtorikoulutettavana Åbo Akademissa. Sekä kirjoittamisessa että tutkimuksessa on kyse lukemisesta ja kirjoittamisesta: tutkijat ja kirjailijat tarvitsevat kieltä toimiakseen maailmassa. Ruotsi on Öhmanin ainoa kieli, kun hän kirjoittaa.
– Loppujen lopuksi kieli voi saada sisäisestä maailmasta vain hyvin rajatun otteen. Kieli on eräänlainen todellisuuden varjo, hän pohtii.
Moraalifilosofian alaan kuuluvan väitöskirjan tavoitteena on muodostaa käsitys Fjodor Dostojevskin romaanien etiikasta. Öhmanin peruskysymykset – kuten hyvyys, syyllisyys ja myötätunto – ovat samat sekä filosofina että kirjailijana. Kirjallisessa vuorovaikutuksessa akateemisista teksteistä tulee materiaalia fiktiivisille luomuksille.
Väitöskirja ja esikoisromaani etenivät samanaikaisesti lukuun ottamatta esikoisen viimeistelyä: silloin hän pystyi apurahan ansiosta käyttämään kaiken energiansa kaunokirjalliseen luomiseen. Toimeentulosta puhuttaessa kirjailija tuo esiin myös ikuisen dilemman turvattujen tulojen ja luovan työn välillä.
– Rahaa on pakko tienata, mutta samaan aikaan sisäinen maailma vaatii tietynlaista tinkimättömyyttä, sanoo Öhman, joka työskentelee mieluiten toimistoaikana yhdeksän ja neljän välillä.
Tarinoiden ja tekijöiden luoja
Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanastoon liittymistä tekijälle ehdotti esikoisteoksen kustantaja Scriptum. Toistaiseksi kirjailijan kokemukset järjestöstä ovat olleet myönteisiä.
– Tähän asti kaikki Sanaston tarjoama tieto on ollut erittäin hyvää, Öhman sanoo.
Romaanin kirjoittaja ei hänen mielestään välttämättä ole sama henkilö kuin teoksen allekirjoittaja, ja Öhman sanoo itse luoneensa Genomlystille tekijän. Tekijyyskysymykseen nivoutuu myös käytännön sanelemia näkökulmia: Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi pääsee vain, jos on julkaissut vähintään kaksi teosta. Tämän vuoksi esikoiskirjailija varoo kutsumasta itseään kirjailijaksi.
Joka tapauksessa työ totuuden, kauneuden ja muiden tärkeiden kysymysten parissa jatkuu.
– Minulla on tiettyjä suunnitelmia kirjoittamisen varalle, tekijä paljastaa.
Teksti: Venla Valtanen
