Koulussa Karin Erlandsson oli huono kaikessa paitsi kirjoittamisessa. Hän vastasi ”Pellellä on viisi päärynää ja kolme ystävää. Miten hänen pitäisi jakaa ne?” -tyyppisiin matematiikan arvoituksiin viiden sivun pohdinnoilla. Silloin Erlandsson ymmärsi, että kirjoittaminen oli hänen ainoa vaihtoehtonsa.
Nuori kirjoittaja alkoi opiskella kirjallisuustiedettä ja halusi ansaita elantonsa kirjoittamisella missä muodossa tahansa. Unelma kaunokirjallisuuden luomisesta kupli pinnan alla, minkä vuoksi Erlandsson työskenteli monta vuotta toimittajana päivisin ja loi kirjoja iltaisin ja viikonloppuisin. Sitten hän joutui sairaslomalle työuupumuksen vuoksi.
– Toipumismatkalla ymmärsin, että elämässä oli vain yksi asia, jota halusin: saada aloittamani romaanin valmiiksi. Halusin kunnioittaa itseäni niin paljon, että toteuttaisin suurimmaksi kasvaneen unelmani. Romaanin valmistuminen kesti vain puoli vuotta, ja Minkkitarha (ruots. Minkriket) julkaistiin vuonna 2014, Erlandsson kertoo.
Toipumismatkalla ymmärsin, että elämässä oli vain yksi asia, jota halusin: saada aloittamani romaanin valmiiksi.
Kirjailija on debyyttinsä jälkeen luonut vaikuttavan määrän kirjoja sekä lapsille että aikuisille. Ensi vuonna hän julkaisee viisi kirjaa, joista yksi on aikuisten romaani. Kirjoittaminen sujuu ankarien rutiinien suitsimana: Erlandsson laskee, kuinka monta sanaa hänen on kirjoitettava päivässä, jotta hän saisi kirjansa valmiiksi tietyssä ajassa. Sitten on vain noudatettava aikataulua tarkasti.
– Ensimmäisen version kirjoittaminen on vaikeaa. Siitä tulee aina eräänlainen tekstivirta, joka vaatii rajua muokkausta. Onneksi nautin tuosta vaiheesta! Silloin saan toimia kirjallisuudentutkijana omalle tekstilleni ja sanoa itselleni: vahvista tätä, mieti tätä ja niin edelleen.
Kaikessa on kyse tarinoista
Erlandssonin tuotanto niputetaan usein yhteen usein fantasiateosten ja lastenkirjallisuuden kanssa. Hänelle kaikessa on kyse vain tarinoista, jotka on kerrottava. Heti kun kirjailija tuntee tarinan, hän tuntee myös muodon – ja tässä prosessissa intuitiolla on paljon suurempi merkitys kuin genreillä.
– Jos alamme kategorisoida asioita, rajoitamme enemmän kuin avaamme. Siksi en ole erityisen kiinnostunut siitä, mihin tuotantoni luokitellaan kirjastossa tai mitä markkinointiosasto päättää teoksistani. Itse luen kaikkea dekkareista lastenkirjoihin ja ihailen Astrid Lindgreniä, joka työskenteli luovasti eri genrejen kanssa, Erlandsson sanoo.
Aluksi kirjailija oli huolissaan kirjojensa fantasialeimasta. Fantasia tuntui salaiselta genreltä, johon kätkeytyi runsaasti koodeja. Oikean fantasiakirjailijan piti tuntea nämä koodit, jotta hän ei tekisi itsestään hölmöä. Sitten Erlandsson tajusi, että fantasiaa on myös Lindgrenin Mio, poikani Mio ainutlaatuisine maailmoineen – samoin kuin hänen omat kirjalliset todellisuutensa.
Fantasiakirjallisuudessa vaativaa on itse rakennetun maailman yksityiskohtien muistaminen. Erlandsson keksii mielellään fantasiaelementtejä, mutta saa ne pysymään mielessään vain listojen ja taitavien kustannustoimittajien avulla.
– Oikeassa maailmassa tiedämme, että aurinko on taivaalla ja että joka vuosi tulee kevät. Fantasiamaailmassa voin keksiä mitä tahansa, mutta kaiken pitää sopia yhteen. Aurinko ei voi olla sivulla 5 keltainen ja sivulla 6 sininen. Fysiikkaa tai biologiaa ei saa ilmaiseksi, vaan ne täytyy säilyttää omassa päässään.
Kirjailijamatkat Suomeen ja Ruotsiin
– Kirjoittaminen on tapani elää. Jos en pue kaikkea sanoiksi, mitään ei ole olemassa. Totta kai olen hyvin iloinen siitä, että joku haluaa julkaista ja lukea kirjojani. Mutta kirjoittaisin joka tapauksessa! Opin siitä aina jotain uutta: juuri nyt esimerkiksi kirjoitan selkokielisiä tekstejä, mikä tuntuu haastavalta ja hauskalta, Erlandsson sanoo.
Ollakseen olemassa Erlandsson tarvitsee kirjoittamisen lisäksi myös merta. Siksi hänestä tuntuu luonnolliselta asua Ahvenanmaalla. Ahvenanmaalla asuminen tarkoittaa myös kuukausittaisia kirjailijamatkoja Manner-Suomeen ja Ruotsiin. Erlandsson lyö usein monta kärpästä yhdellä iskulla: hänellä voi olla samalla viikolla haastattelu, radioesiintyminen ja viisi kouluvierailua.
Kirjailijuus tuo leivän pöytään vain ajoittain.
Erlandssonin mukaan kouluvierailut ovat erittäin antoisia ja kuuluvat hänen työhönsä kirjailijana. Tällä hetkellä hänellä on kuitenkin Taiteen edistämiskeskuksen kolmivuotinen työskentelyapuraha. Apuraha antaa tekijälle rauhan, jonka hän tarvitsee vetäytyäkseen ja keskittyäkseen pelkästään luomiseen.
– Kun irtisanouduin Nya Åland -sanomalehdestä, tiesin, että minulta loppuisi joko rahat tai aika. Kirjailijuus tuo leivän pöytään vain ajoittain. Siksi yritän aina säästää vähän siltä varalta, että en saa apurahoja tai iskee katastrofi, Erlandsson sanoo.
Erlandssonin mielestä vaikeinta kirjailijana olemisessa on olla kadehtimatta muiden kirjailijoiden palkintoja, apurahoja ja stipendejä. Alaan kuuluu monia asioita, jotka tuovat esiin ihmisen huonoimmat puolet. Silti se tuntuu kaiken vaivan arvoiselta.
– Uskon todella, että kirjallisuus voi muuttaa maailmaa – mutta ei kollektiivisella vaan yksilöllisellä tasolla. Ihminen lukee kirjaa, josta hän saattaa löytää jotain: samastumista, iloa, pakoa… Sitten hän lähtee maailmaan tuo kirja kehossaan. Lukeva ihminen voi muuttaa maailmaa, Erlandsson sanoo.
Teksti: Venla Valtanen
