Sanaston videolla Helena Ruuska: Muiden elämien äärellä

Pyysimme neljää kirjallisuuden tekijää kertomaan videolle omasta työskentelystään ja siitä, miksi tekijänoikeudet ovat heille tärkeitä. Tällä kertaa tietokirjailija Helena Ruuska kertoo elämäkertatyöstään. Katso video Sanaston YouTube-kanavalla.

Hanki oma elämä, ajattelin, kun isäni aikoinaan luki elämäkertoja. Kului vuosikymmeniä, ja ryhdyin itsekin elämään muiden elämää. Olen nimittäin kirjoittanut viisi elämäkertaa.

Osma Suominen värittää Signe Branderin mustavalkoisia Helsinki-kuvia, minä herätän eloon vanhoja rakkaus- ja huushollikirjeitä.  Niitä lukiessani olen tutkija, mutta myös tirkistelijä ja myötäeläjä. Kerta toisensa jälkeen elän todeksi hokeman ”todellisuus on tarua ihmeellisempää”.

Romaani on todenkaltainen, elämäkerta todenmukainen.

Jo tutkimuskohdetta valitessani mietin, kuka voisi jakaa kanssani arkistoissa tekemäni elämysmatkat. Ketä kiinnostaa kirjailija, taiteilija tai poikkeusyksilön elämänkumppani?

Näen edessäni lukupiiriläisiä ja lainausjonojen vakioasiakkaita, sanomalehtien kuihtuvien kulttuurisivujen lukijoita ja sosiaalisen median kirjallisuuskeskustelijoita. Näille superlukijoille haluan kertoa löytämäni tarinan vetävästi ja koukuttavasti, mutta ehdottoman todenmukaisesti.

Romaani on todenkaltainen, elämäkerta todenmukainen.

Miten tämä temppu tehdään, on edelleen salaisuus myös itselleni. Olenko onnistunut tekemään sen uusimmassa elämäkerrassa Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi, on lukijoideni päätettävissä. Alkaako lukijani elää Maryn elämää Karjalan laulumailla, Itä-Afrikan savanneilla tai Tarvaspään puutarhassa?

Helena Ruuska, tietokirjailija

Katso video Sanaston YouTube-kanavalla.