Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto on saanut yhteydenottoja useilta kirjallisuuden tekijöiltä, joita on pyydetty antamaan Universal Press OÜ -kustantamolle mm. lainauskorvauksia koskeva valtakirja. Tietojemme mukaan valtakirjan nojalla kustantaja pyrkii perimään tekijän puolesta lainauskorvauksia Sanastosta. Samalla kustantaja ottaisi merkittävän osuuden tekijän lainauskorvauksista.
Tällaiset sopimusjärjestelyt, joilla osuus lainauskorvauksesta pyritään siirtämään kustantajalle tai muulle kolmannelle taholle, ovat tekijänoikeuslain mukaan kiellettyjä. Lainauskorvaus on luovustuskelvoton oikeus, eli lain mukaan tekijä ei voi luovuttaa oikeuttaan lainauskorvaukseen kustantajalle tai millekään muulle taholle elinaikanaan.
Universal Press on taloudellista voittoa tavoitteleva yritys, jonka voidaan katsoa pyrkivän hyödyntämään lainauskorvauksia omaksi edukseen. Lainauskorvausta ei ole tarkoitettu taloudellisen vaihdannan välineeksi (HE 73/2013), joten tällainen menettely ei vastaa lainsäätäjän tarkoitusta.
Sanasto ei suosittele tämänkaltaisen valtakirjan allekirjoittamista. Kirjailijat ja kääntäjät saavat lainauskorvauksensa helposti suoraan Sanastosta.
Sanasto muistuttaa tekijöitä harkitsemaan aina huolella, mitä oikeuksia haluaa luovuttaa ja kenelle, ja mitä oikeuksia ylipäätään on perusteltua luovuttaa. Tekijänoikeuksia koskevat sopimukset kannattaa aina lukea erityisen huolellisesti.
– Osa meihin yhteydessä olleista tekijöistä on kokenut, että Universal Pressin edustaja on painostanut heitä allekirjoittamaan valtakirjan. Tämä on äärimmäisen ikävää. Autamme tarvittaessa asiaan liittyen, kertoo Sanaston toiminnanjohtaja Anne Salomaa.
Universal Press on myös Sanastolle osoitettujen perusteettomien maksuvaateiden ja oikeuskanteiden takana. Tämänkaltainen toiminta aiheuttaa haittaa Sanaston työlle.
Kirjoittajat ja kääntäjät saavat lainauskorvaukset Sanastosta
Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt Sanaston hallinnoimaan kirjailijoiden ja kääntäjien lainauskorvauksia. Tekijät saavat heille kuuluvat lainauskorvaukset helposti rekisteröitymällä itse asiakkaiksi Sanaston verkkopalvelussa. Seuraavan kerran lainauskorvauksia tilitetään joulukuun alussa.
Sanasto on voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys, jonka ovat perustaneet kirjallisuuden alan tekijät. Asiakkaaksi liittyminen on maksutonta. Sanaston toimintakulut katetaan tekijänoikeuskorvauksista vähennettävällä kulupidätyksellä. Sanasto edustaa yli 11 000:ta kirjallisuuden tekijää.
– Jokainen kirjallisuuden tekijä, jonka teoksia lainataan kirjastosta, on oikeutettu lainauskorvaukseen. Korvaukset saa helposti rekisteröitymällä Sanaston asiakkaaksi. Muistutammekin, että se kannattaa ehdottomasti tehdä, jos omia teoksia on lainattavissa kirjastoista, Salomaa sanoo.