06.11.2015 / Uutiset
Kirjailijoille 5,7 miljoonaa euroa lainauskorvauksia
Sanasto on tilittänyt lainauskorvauksia yhteensä noin 5,7 miljoonaa euroa yli 5200 kirjallisuuden tekijälle. Lainauskorvaus on kirjailijoille ja kääntäjille heidän teostensa kirjastolainaamisesta maksettava tekijänoikeuskorvaus. Tekijät saavat korvauksensa yksilöllisesti, lainamäärien mukaan.
Suomessa lainauskorvaus on huomattavan ...
06.03.2015 / Tiedotteet
Eduskuntapuolueet vaativat lainauskorvauksiin korotusta
Eduskunnassa vuosina 2011–2015 edustettuina olevien puolueiden edustajat ovat allekirjoittaneet yhteisen julkilausuman, jossa vaaditaan lainauskorvauksen tason nostamista.
Julkilausuman tavoitteena on nostaa lainauskorvauksen tasoa asteittain niin, että vuoden 2018 talousarviossa lainauskorvaus yleisistä kirjastoista sekä tutkimusta ja opet...
11.02.2015 / Uutiset
Rouva Jenni Haukio vieraili Sanastossa
Toimistomme sai tiistaina 10.2.2015 arvovaltaisen vieraan, kun tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio saapui vierailulle Sanastoon. Vilkkaan keskustelun aiheina olivat mm. lainauskorvaus, tekijöiden toimeentulo, Kirjan vuosi sekä Turun Kirjamessut, joille Sanasto osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Haukio toimii Turun kansa...
15.12.2014 / Uutiset
Lainauskorvaus nousee tulevana vuonna 8,2 miljoonaan euro...
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen lainauskorvausten korottamisesta tulevana vuonna 4 miljoonalla eurolla. Määräraha nousee yhteensä n. 8,2 miljoonaan euroon.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on hyväksynyt hallituksen täydentävän budjettiesityksen, jossa lainauskorvauksiin varattuun määrärahaan osoitetaan 4 miljoonan euro...
24.06.2014 / Uutiset
Ministeri Viitasen vastaus kirjalliseen kysymykseen laina...
Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd) on vastannut kansanedustaja Tuomo Puumalan (kesk) 28.5.2014 jättämään kirjalliseen kysymykseen koskien lainauskorvausten tason nostoa.
Viitanen toteaa vastauksessaan, että valtion taloustilanne ei ole antanut mahdollisuutta määrärahan tuntuvaan korotukseen, mutta opetus- ja kulttuuriministeri...
25.04.2014 / Uutiset
Heinäluoma ja Hirvisaari: Kirjallisen kulttuurin elinvoim...
Suomessa lainataan enemmän kirjoja kuin muissa Pohjoismaissa, mutta kirjastolainoista maksettavat lainauskorvaukset kirjailijoille ovat huomattavasti pienempiä. Lainauskorvausten nostamisesta pohjoismaiselle tasolle on tehtävä monivuotinen ohjelma, esittävät puhemies Eero Heinäluoma ja kirjailija Laila Hirvisaari Kirjan ja ruusun päivän ki...
17.12.2013 / Uutiset
Lainauskorvauksiin korotus vuonna 2014
Lainauskorvausmääräraha nousee tulevana vuonna 4,075 miljoonaan euroon.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on mietinnössään (34/2013) kirjannut lainauskorvausten korottamisesta. Määräraha nousee yhteensä 250 000 eurolla, jolloin kokonaissumma on 4,075 miljoonaa euroa. Valiokunta pitää myös tärkeänä, että lainauskorvausten tasoa ...
05.09.2013 / Uutiset
Puhemies Heinäluoma toivoo lainauskorvauksiin korotusta
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma puhui Oma kieli 150 -vuotta tapahtumassa Hämeenlinnassa 4. elokuuta 2013. Puheessaan hän nosti esiin maksuttoman kirjastotoiminnan tärkeyden suomalaisen kulttuurin, kielen ja sivistyksen vaalijana ja toivoi lainauskorvausten tason nostamista muiden Pohjoismaiden tasolle.
-Kirjailijoiden kirjastoista saamat...
11.12.2012 / Tiedotteet
Kirjailijat heittivät pallon Arhinmäelle
Suomalaiset kirjallisuuden tekijät luovuttivat tänään 11.12.2012 kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle vetoomuksen lainauskorvausten korottamiseksi.
Yli 5300 allekirjoittajaa vaatii hallitukselta pikaisia toimia, jotta Suomen lainauskorvaukset saataisiin muiden Pohjoismaiden tasolle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun koko ha...