13.09.2018 / Uutiset
Luovalta alalta kasvua ja työpaikkoja – Luovan alan halli...
Luovien alojen merkitys kasvaa sekä Suomessa että maailmalla. Kaikkialla ollaan kiinnostuneita tekijänoikeuksiin perustuvien luovien alojen kasvumahdollisuuksista ja työpaikoista. Luovat alat voivat toimia Suomen kasvun vetureina.
Kotimaisten luovien alojen yhteistyöelin Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY luovutti ensi vaalikauden h...
13.09.2018 / Lausunnot
Lausunto koskien hallituksen esitystä tekijänoikeuslain m...
Sanasto on antanut eduskunnan sivistysvaliokunnalle lausunnon hallituksen esityksestä, joka koskee tekijänoikeuslain muuttamista ja niin kutsutun lukemisestedirektiivin (VIP-direktiivin) kansallista voimaansaattamista.
Sanasto pitää erittäin tärkeänä, että näkövammaisille ja muille lukemisesteisille varmistetaan kirjallisten teosten s...
20.06.2018 / Uutiset
Kilpailukykyä, luovaa työtä ja lukutaitoa – Sanaston vaal...
Tiedon, tarinoiden ja tekijänoikeuksien Suomi
Suomen kilpailukyky ja kasvumahdollisuudet rakentuvat vahvasti osaamiselle – erityisesti sille, että tehdään jotakin paremmin tai eri tavalla kuin muut. Luovilla aloilla toimitaan juuri näin. Luovat alat tuottavat Suomessa noin 3% BKT:stä (ilman pelialan lukuja, vuosi 2016), osuus työllisyydes...
27.04.2018 / Lausunnot
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta koskien lukemises...
Sanasto on antanut opetus- ja kulttuuriministeriölle lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta, joka koskee niin kutsutun lukemisestedirektiivin (VIP-direktiivin) kansallista voimaansaattamista.
Sanasto pitää tärkeänä, että kaikille turvataan yhdenvertainen mahdollisuus nauttia kirjallisesta kulttuurista, ja siksi teosten saattaminen näk�...
19.12.2017 / Uutiset
Puheenjohtajalta: Me teimme sen yhdessä
Miten vähän ja miten kauan onkaan siitä, kun vuoden 2011 lopulla tulin ensi kertaa Sanaston Annankadun toimistoon. Minut piti perehdyttää tehtävääni: vuoden 2012 alussa minusta tulisi Kirjailijaliiton edustajana Sanaston hallituksen puheenjohtaja. Uusi työ arastutti: en tiennyt paljonkaan Sanastosta tai tekijänoikeuksista. Olin kyllä hal...
16.11.2017 / Lausunnot
Lausunto Euroopan komission ehdotuksesta koskien maarajoi...
Sanasto on antanut eduskunnan sivistysvaliokunnalle lausunnon on valtioneuvoston kirjelmästä, joka koskee Euroopan komission ehdotusta maarajoituksista.
Komission ehdotuksella pyritään parantamaan EU:n sisämarkkinoiden toimintaa estämällä perusteettomat maarajoitukset kaupallisten verkkopalvelujen käytössä. Asetuksessa määritellää...
25.10.2017 / Lausunnot
Sanaston lausunto koskien DSM-direktiivin artiklaa 12
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sanasto ja Suomen Kustannusyhdistys ry ovat olleet eduskunnan sivistysvaliokunnan kuultavina keskiviikkona 25. lokakuuta koskien DSM-direktiiviehdotuksen artiklaa 12.
Sanasto on myös antanut kuulemiseen liittyen sivistysvaliokunnalle lausunnon, jossa selvitetään artiklan 12 ongelmakohtia kirjallisuuden tekijö...
25.10.2017 / Uutiset
Kulttuuriministeri Sampo Terhon vastaus kirjalliseen kysy...
Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho on antanut vastauksen kirjalliseen kysymykseen KKV 364/2017. Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) jätti 15.9.2017 ministeri Terholle (sin) vastattavaksi kirjallisen kysymyksen koskien lainauskorvauksien turvaamista kirjailijoille ja kääntäjille.
Kirjallisessa kysymyksessään Al...
21.09.2017 / Uutiset
Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kirjallinen kysymys...
Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) on jättänyt 15.9.2017 Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin) vastattavaksi kirjallisen kysymyksen koskien lainauskorvauksien turvaamista kirjailijoille ja kääntäjille.
Kirjallinen kysymys liittyy meneillään olevaan EU-lainsäädäntöön ja DSM-direktiiviehdotukseen, jonka ...